tiistai 22. maaliskuuta 2016

Tiivistelmä maaliskuusta

Kaikenlaista on tapahtunut, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa sitten yhtään mistään. Ajattelinkin nyt tiivistää meidän viime viikkojen päätapahtumat tähän.
Käytiin 6.3. vinttikoirayhdistyksen mätsäreissä harjoittelemassa Nurmeksen näyttelyä varten. Isoja aikuisia oli paljon ja suurin osa esiintyi tosi hienosti. Rauhalle sininen nauha ja ei sijoitusta. Tuomari oli siinä mielessä kiva, että kävi monesti ja monesta suunnasta kopeloimassa koiria. 

Itse the koitos, eli Nurmes RN oli sitten 13.3. Tuomarina Juha Putkonen. Rauha sai ERI:n ja oli ainoa avo-narttu, joten voitti sitten automaattisesti luokan saaden vielä SA:n. Näyttelyssä oli 4 narttua, joista kaikki saivat SA:n. Paras narttu kehässä Räyhis jäi viimeiseksi, eli tuloksena ERI/1 SA PN4. Arvostelu oli kattava ja oikein kiva. Tuomari löysi Rauhasta ne virheet jotka sillä onkin eli huonot korvat ja luisu lanne. Arvostelu oli seuraavanlainen:
"Soopeli. Erinomainen koko. Oikeat mittasuhteet. Hyvä luusto. Hyvän pituinen, kapeakuonoinen pää. Oikeat kallon ja kuonon linjat. Kevyet korvat. Keskiruskeat silmät. Hyvä purenta. Hyvin kehittynyt rintakehä ja eturinta. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvät käpälät. Hyvä karva. Hieman luisu lantio. Hyvä hännän asento. Kevyt joustava sivuaskel. Riittävä askelpituus. Esiintyy hyvin."

Ennen Nurmesta, eli 12.2., käytiin myös KPSH:n järjestämissä mölliagilitykisoissa. Rata oli kamalan vaikea meidän tasoon nähden ja en tajunnut, että rataan tutustuminen oli ilmoittautumisien yhteydessä, joten ehdin käydä radan vain kaksi kertaa läpi. Ilmoitin rauhan medi-luokkaan, hyppy-putki-radalle. Luokassa oli yhteensä 3 koirakkoa. Otin radan kahdesti. Ekalla kerralla alku ei oikein luistanut ja Rauha veti kauheilla kaarroksilla. Tuomari oli armelias ja saatiin kuitenkin ekalta radalta 0 vp. Toisella kerralla sain alun menemään oikein nappiin, mutta tyrin sitten itse voiton riemuissani lopussa, ja toiselta radalta tulikin sitten 15 vp. Sijoituksestamme en tiedä, sillä palkintoja ei jaettu.

Viime sunnuntaina taas, eli 20.3., meidän tokoryhmä järjesti tokomöllit, joihin osallistuin Rauhankin kanssa ALO-luokkaan. Yksilöliikkeet oli ensin. Rauha teki muuten ihan ok, mutta haukkui ja piippasi ihan hirveästi. Paikalla oloon otin sitten varman päälle ja jäin aluksi ihan Rauhan eteen seisomaan ja namittelemaan Rauhaa. Rauha otti namitteluni vähän väärin ja nousi seisomaan, kun minä yritin sitä palkkailla, jolloin paikalla olo meni sitten ihan kokonaan nollille. Sain kuitenkin pidettyä Rauhan hiljaa muita häiritsemästä, mikä oli ihan kelpo suoritus. Pisteitä yhteensä 130 ja 3. tulos. 


tiistai 8. maaliskuuta 2016

Jatko 3 ja tokopäivitys

Viime viikolla alkoi meillä viimeinen Hupun aksakurssi, jatko 3 -kurssi. Jatko 3 on ratakurssi, ja materiialin saadessani meinasi vähän suu loksahtaa auki, kun katselin miten haastavia ratoja siellä oli. Tähän asti kun on harjoiteltu pääasiassa ohjauskuvioita muutamalla esteellä, niin tuntuu aika hurjalta yhtäkkiä alkaa tekemään kokonaisia ratoja. Tämän kurssin jälkeen meidän pitäisi sitten olla päteviä siirtymään valmennusryhmään, ja toiveissa olisikin saada Hupulta ryhmäpaikka ensi kesäksi. 

Tokoa ollaan treenailtu talvi KPSH:n ryhmässä, joka loppuu nyt maaliskuun lopussa. Jatkosta ei ole tietoa. En oikein tiedä mitä tekisin tokon kanssa. Tahtoisin kyllä käydä Rauhan kanssa hakemassa sen viimeisen ykkösen ALO-luokasta kesällä, mutta en oikein tiedä, missä treenejä jatkaa, kun nykyinen ryhmämme tulee tiensä päähän. Olen vähän miettinyt, että jos hakisin Hupun rallytokon treeniryhmään kesäksi. Siinä voisi samalla treenailla noita tokonkin juttuja sitten. 

Rauha osaa tokossa periaatteessa kaikki ALO ja AVO -luokan liikkeet, mutta ongelmana on se kisatilanne. Alku menee aina ihan plörinäksi, ja jotenkin tokon harrastaminen tuntuu ihan turhalta, jos ei siinä kisaa. Mitä hyötyä on käydä hinkkaamassa illasta toiseen samoja, jo hallinnassa olevia liikkeitä. Pitäisi tehdä hurjasti kisan omaisia treenejä ja kisailla mölleissä, mutta eivät nekään oikein vastaa sitä todellista kisatilannetta. Rauha ei ikinä missään treeneissä käyttäydy niin kuin kisoissa, joten en oikein tiedä mitä tehdä. Vähän meinaa tokomotivaatio kyllä kärsiä, kun tuntuu, ettei me edetä yhtään minnekään. Luutavasti käyn kesällä kokeilemassa vielä yhdet kisat, ja mietin sitten miten jatkaa tokon suhteen. Tauko voisi tehdä niin koiralle kuin ohjaajallekin terää.