Kaarihallin kahakka

Meillä alkoi tällä viikolla taas viikottaiset tokotreenit. Treenit on keskiviikkoiltaisin kylmässä kaarihallissa. Hyrr. Ihan puistattaa, kun miettii, millaista siellä on sitten tammikuussa treenata, mutta tällä mennään.

Ekat treenit eivät menneet ollenkaan nappiin, nimittäin Rauha hyökkäsi uuden treenitoverinsa kimppuun. Minulla kesti hetki edes tajuta mitä tapahtui, sillä ei Rauha ikinä hyökkää tuntemattomien koirien päälle. Ainoastaan Leewin päälle se on pari kertaa mennyt, ja silloinkin syynä on ollut ruoka. Nyt ei mitään syytä, yhtäkkiä vain ampui koiran kimppuun, lähes tulkoon saman tien kun olin Rauhan ottanut häkistä. Kohteena oli nuori amstaffi narttu, joka tottakai säikähti kovasti tapahtunutta. Onneksi Rauha ei purrut tai mitään, meni vaan pyörimään siihen ympärille ja pullistelemaan. Minähän kävin sitten kiskaisemassa Rauhan kaksin käsin sieltä pois ja retuutin sitä hetken kaulanahasta. Kohtauksen jälkeen Rauhaa ei enää kiinnostaneet muut koirat, ja pystyttiin treenaamaan normaalisti.

Olen nyt tietysti taas analysoinut päässäni, että miksi. Kun ei Rauha ennen ole tuollaista tehnyt. Mutta ainahan joskus on oltava se eka kerta ja se oli sitten nyt. Rauha on tehnyt juoksuja tässä pari viikkoa ja on ollut yleiseltä olemukseltaankin tämän vuoksi melko äkäinen. Se ei esim. ole tullut lainkaan minun viereen sohvalle, eikä muutenkaan halua, että häntä häiritään, kun hän koettaa nukkua. Ulkona Rauha merkkaa joka kulman ja hurrrrrrja potkinta joka merkin jälkeen. Joskus ei edes pissata, potkitaan vain. Kaikenlainen epäluulo lenkillä on vaihtunut sellaiseen yli-itsevarmuuteen. En usko kuitenkaan, että juoksukiukku nyt voisi niin voimakkaana purkaantua, että se saisi Rauha hyökkäämään. Kipukinhan on aina vaihtoehto, mutta siihenkään en jaksa nyt uskoa, vaikka Rauha pitäisikin kyllä käyttää taas hierottavana.

Tällä hetkellä vahviten uskon, että Rauha hyökkäsi amstaffin päälle juuri siksi, koska se on amstaffi. Jos se olisi ollut jokin muu koira, ei kähäkkää olisi välttämättä tapahtunut. Rauhan kimppuun on käynyt kahdesti koira. Toisella kerralla se oli vehnäterrieri, toisella kerralla jokin suuri valkoinen amstaffin näköinen koira. Kummallakaan kerralla mitään pahempaa ei kerennyt käydä, sillä Rauha pyörähti selälleen ja minä ehdin repimään päälle kävijät irti Rauhasta. Mutta ehkä pehmeälle Rauhalle jäi näistä tapahtumista sitten kuitenkin jotain henkisiä taisteluarpia, vaikka aina olen luullut, ettei se niistä ole pahemmin itseensä ottanut. Saa nähdä, miten jatkossa sitten hallilla käy. Harmittaa tietysti eniten, että eka kerta, ja heti nuorta amstaffia pelotellaan. Jos se kunnolla ehti säikähtää, niin tuommoisestahan voi jäädä pitkätkin traumat. 

Noin muuten treenit meni ihan ok. Meillä on lauantaina kisat, eikä minulla ole yhtään kisafiilistä. Olenkin päättänyt, että nämä saa olla meidän viimeiset tokokisat pitkään aikaan. Ihan sama, vaikka saataisiin 0 pistettä. Seuraavan kerran kisaillaan sitten joskus vuoden päästä, toivottavasti jo AVO-luokassa. Yritetään rakentaa seuraaminen taas kerran alusta siihen mennessä, ihan yksinkertaisesti luopumistreenin kautta. 

Heikkohermoinen huutaja

Rauha on ollut viime aikoina arjessa varsin mukava koira. Nyt viime päivinä kuitenkin minun mukava koirani on muuttunut joksikin karmeaksi olennoksi, ja en välillä yhtään tiedä mitä sen kanssa tekisin. Rauhan huonot hermot yhdistettynä valtavaan vilkkauteen on vain ihan ylitsepääsemättömän vaikea kombo. Viisainta olisi varmaan ottaa yhteyttä ongelmakoirakouluttajaan ja olenkin sellaista jo jonkin aikaa etsiskellyt Kuopiosta, mutta yhtään meille sopivaa ei ole vastaan tullut.  Lisäksi meidän ongelmat eivät ole sellaisia tässä, nyt, kokoajan, että vaikka varaisinkin ajan jollekin kalliille kouluttajalle, ei ole mitään takeita, että Rauha näyttää sen pahimman ongelmamme. Siksi pitäisi olla joku ihminen, joka osaa lukea tuota koiraa niin hyvin, että ymmärtäisi sen ongelmat mahdollisimman nopeasti. Välillä voi olla viikkojakin, ettei mitään ongelmia arjessa ole, sitten vain, out of nowhere, keittää yli ja ollaan helisemässä. 

Miksi intouduin taas tänne valittamaan, johtuu siitä, kun tänään kuppi meni taas nurin ja oma olo oli vain niin toivoton. Rauhasta on tullut hyvin reviiritietoinen tämän vuoden aikana, ja se saattaa ilmoittaa parilla haukahduksella, jos ollaan tuossa omassa pihassa, ja siihen tulee ihmisiä. Hiljenee kyllä käskettäessä ja ei ole ikinä ollut mitenkään agressiivisen oloinen. No tänään sitten kun tulin töistä, ja lähdettiin Rauhan kanssa lenkille, niin kun oltiin juuri tuossa sisäpihan laidalla, pensaan takaa ilmestyi lenkkeilevä koirakko Rauhan eteen. Se oli tänään liikaa ja Rauha aloitti hurjan räyhäyssession. Kerran koetin sitä käskeä, mutta tajusin heti, että koira on nyt sellaisessa tilassa, ettei siihen yksinkertaisesta saa mitään kohtaktia. Niinpä istahdin vain maahan ja jäin odottamaan, että Rauha rauhoittuu. Vaikka koirakko oli jo kadonnut näkyvistä, Rauha vain jatkoi haukkumista. Sellaista rytmikästä "Vuh, vuh, vuh, vuh" -haukkua. Välillä se katsoi minua ja heilutti hurjana häntää, mutta haukku ei vaan loppunut. Sittenpä tulikin jo ihan uusi koirakko, joka vielä juoksi ohi, ja voi vaan uskoa mitkä kierrokset Rauhalle nousi. Pidin sitä pannasta kaksi käsin, kun se koetti haukkuen sinkoilla sinne tänne. Toinenkin koirakko katosi näkyvistä ja Rauha vaan huusi. Tuntui, ettei haukku vain lopu, joten annoin Rauhalle pienen herätyksen hihnalla. Siihen loppui haukkua ja Rauha istahti viereeni ja katsoi minua korvat luimussa sellaisella "huhhuh kun oli raskasta" -ilmeellä. 

Hei, olen Rauha ja olen vähän idiootti. :)

Rauha haukkuu aina kun sillä keittää yli, tai kun se ei tiedä mitä tehdä. Arjessa tämä ei paljoa näy, mutta harrastuksissa kyllä. Kun saavutaan treenikentälle, Rauha innostuu oitis ja haukku alkaa. Sanonkin aina, että Rauhan pitää joka kerta ilmoittaa, että hän on saapunut paikalle. Ollaan tehty hurjasti rentoutumistreeniä kentänlaidalla, mutta en tiedä onko se paljoakaan auttanut. "Oma paikka" on päähän saatu tahkottua, mutta senkin Rauha ottaa enemmänkin suorituksena, kuin rentoutumishetkenä. 

Treenatessa Rauha on hiljaa, mutta juurikin se kentänlaidalla odottelu on niiiiiin ikävää. Agilityssa, kun rakennamme rataa, Rauha mölyää kentänlaidalla. Tokossa, jos liikkuroin tai muuten autan muita treeneissä, Rauha mölyää kentänlaidalla. Jos tehdään esineruutua tai jälkeä, ja Rauha on sidottu puuhun kauemmaksi ja minä olen katsomassa muiden suorituksia, Rauha mölyää. Harrastuksissa suurin ongelma lieneekin juuri se, että kun Rauha näkee minun tekevän jotain ilman sitä, se ei vaan osaa olla hiljaa. Välillä mietinkin, että stressaako harrastaminen Rauhaa liikaa. Tekeekö se sen elämästä vaikeampaa? Varmasti stressaa, mutta niin kyllä stressaisi harrastamattomuuskin. Rauha on sen verran touhukas, että en usko, että sitä pelkällä lenkkeilyllä vain voisi pitää tyytyväisenä. Toisaalta kierrokset nousee heti, kun se tajuaa, että nyt ollaan tekemässä jotakin. Pitäisi vain laskeskella jotenkin, että onko treenaamisesta tuleva hyöty suurempi, kuin siitä Rauhalle koituva stressi. 

Loppuun vielä eilinen Räyhän esineruutuvideo. Rauha keräsi kierroksia Raven vuoron ajan, ja alku olikin siksi pelkkää päätöntä juoksentelua. Ollaan tehty esineruutua ja jälkeä ihan hirveän vähän tänä kesänä. Keväällä tehtiin jonkin verran, mutta sitten kun siellä yhdessä koulutuspäivässä kävi ilmi, että ei me olla oikeestaan mitään opittu, niin into laski suuresti. Nyt olisi tarkoitus vielä koettaa syksyllä vähän maastoilla, ennen kuin tulee liian pimeää. 

Hermolomalla

Kisaputken loputtua Rauha pääsi viikonloppuna ansaitulle hermolomalle Iisalmeen. Kävimme metsässä lenkillä ja heitimme myös molemmat Rauhan kanssa talviturkit lauantaina. Rauha ei ole lähtenyt uimaan koko kesänä, mutta nyt kun itse kävin ensin uimassa, niin sitten sain talutettua Rauhankin pannasta järveen. Kun epävarmuus uimista kohtaan saatiin murrettua, uiskenteli Rauha kepin perässä jo ihan itsekseenkin kuin vanha tekijä. Pitää käydä heti ensi viikolla uudestaan uittamassa Rauhaa, jottei uimisen mukavuus pääse taas unohtumaan. 

Viikonloppu sujuikin Rauhan osalta lekotellessa. Ainut mikä häiritsi Rauhan rentouttavaa hermolomaa, olivat ruoka-ajat. Rauha on edelleen todella älleä ruuistaan, ja kun ruoka-aika alkoi lähestyä, Rauha alkoi rähistä Leewille ja kulki sen perässä kokoajan painostamassa sitä. Koirat ruokitaan tottakai eri huoneissa. Ei Leewi suostuisi edes syömään, jos Rauha on näköetäisyydellä. Niin tassun alle on vanha pappa joutunut. 

Välillä Leewi innostuu leikkimään Rauhan kanssa.

Mörkösieni.

Just eikä melkein

Viikonlopun rallykisoista. (c) iiris Härkänen

Olipa taas hirveä ilta. Meidän toiset tokokokeet. Tällä kertaa täällä Kuopiossa, mutta tuomarina sama tuttu Erkki Shemeikka, niin kuin viime kerrallakin. Rauhan käytöskin oli varsin tuttua viime kerralta, eli siis huutoa, perseilyä ja en kato sua päinkään asennetta. Kehän laidalla haki vielä kivasti kontaktia, mutta kun kehänauha ylitettiin niin siihen se loppui ja alkoi armoton ulkopuolelle kyttäily ja päätön haukunta. Mitään video- tai kuvatodisteita ei ole, sillä kukaan ei onneksi ollut kuvaamassa. Tai ehkä paremminkin valitettavasti. Voisi olla ihan opettavaista katsoa suoritus, ja näkisin ehkä myös mistä kiikastaa. Ei Rauha ikinä treeneissä kentällä huuda. Luultavasti huonot hermot ja Rauhan suuri vilkkaus yhdessä tekevät tästä kisaamisesta näin tuskaista. 

Mutta helpoin koetta on varmaan ruotia ihan kohta kohdalta, eli tässä tulee:

Paikalla makaaminen 10

Pysyi ja oli hiljaa. Mutta pääpyöri ja kuikuili kehän ulkopuolelle paljon. 

Seuraaminen 7

No eihän se ollut mitään seuraamista, vaan vierellä kävelyä. 

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10

Tämä oli kylläkin maahanmeno vierellä kävelyn yhteydessä. Huusin käskyn melko kovaa, koska Rauha ei pitänyt kontaktia. Meni kuitenkin maahan ihan hyvin. 

Luoksetulo 9

Tuli seisomaan mun viereen ja jouduin antaa toisen käskyn että istui. Meidän ainut niin sanottu varma liike, eikä sekään onnistunut. D:

Noutoesineen pitäminen 9

Pari kertaa painoi hampaitaan esineeseen vähän kovemmin. Ihan ok piti kuitenkin minun standardeilla. 

Kauko-ohjaus 0

Ei noussut istumaan sieltä maasta. Mokoma.

Estehyppy 10

Ainut onnistunut liike.

Kokonaisvaikutus 7

Niin kuin viime kerralla. Syykin sama kuin viimeksi. 

Kun nämä pisteet laskee yhteen, niin niistähän tulee se tasan 160 p, että niin vain saatiin Rauhan kanssa ensimmäinen ykköstulos. Mutta ei oikein jäänyt hyvä mieli, kun suoritus oli niin surkia. Meillä olisi vielä ensi viikolla toiset kisat, joihin menin toukokuussa innokkuuksissani ilmoittautumaan. En tiedä onko sinne järkeä edes mennä, mutta toisaalta olen jo maksanut sen lystin. 

Rauha paiskautui nukkumaan heti kun tultiin tänään kotiin. Oli selvästi sillekin henkisesti tosi raskas ilta. 

Tässä vielä kontakti pelittää. (c) Iiris Härkänen

Epistä

Tänään osallistuttiin Hukka-Putken järjestämiin rallytokoepiksiin. Ei olla treenailtu rallya lainkaan niiden Kemin kisojen jälkeen, mutta eikös epikset mene vähän niin kuin treenistä? Rauha oli ihan kivalla tuulella. Tottelevaisena ja sosiaalisena. Eikä sitä hirveästi kiinnostanut hajut tai muut koirat. Räyhis löllöttelikin minun kanssa melko paljon kehän laidalla muiden suorituksia katsellen. 

Alokasluokan rata oli muistini mukaan tällainen:

Virittelin Rauhan tosi nopeasti. Kertasin meille vaikeimmat kyltit, eli peruuttamisen ja saksalaisen täyskäännöksen vielä kentän laidalla ja sitten mentiin kehään. Rauha teki tosi nätisti alussa. Spiraali hitaasti meni tosi tyylikkäästi omasta mielestäni. Peruutusaskelet tuotti odotetusti ongelmia. Rauha tuli kahden askelen kohdalla vähän vinoon eteen ja kolmen kohdalla se jäi vain seisomaan minun eteen, ennen kuin istui. Olin päättänyt, että tätä kylttiä en uusi, meni miten meni joten jatkettiin vaan matkaa. Saksalainen täyskäännös meni tällä kertaa hienosti. Pujottelussa Rauha vähän haahuili ja jouduin tsemppaamaan sitä. Maahan meno ja juoksu onneksi nosti taas Rauhan virettä ja kehän jälkeen viskasin Räyhikselle tennispallon, jonka se kyllä mielestäni todellakin ansaitsi. Nameja radalla olisi saanut käyttää, mutta niistä olisi tullut -3 pistettä per kerta, joten itse jätin namit suosiolla pois.

Tällä kertaa olo oli jo paljon varmempi kuin edellisissä mölleissä. Tiesin, että saimme hyväksytyn tuloksen. Illan aikana näkyi kuitenkin niin upeita suorituksia, että mitään sijoituksia en osannut odottaa. Monella koirakolla oli kuitenkin paljon kauniimpaa seuraamista, kuin minulla ja Rauhalla. Sainpa siis jälleen yllättyä kun tuomari julisti meille 97/100 pistettä ja 3. sijan! Pistevähennykset tuli kyltiltä 3 (-1 PY) ja kyltiltä 6 (-1 VINO, -1 TVÄ). Koirakoita ALO-luokassa oli 19. Palkinnoksi saimme valita Hurtta-tuotteen isosta laarista (valjaita ja pantoja) ja valitsin Rauhalle punaiset T-valjaat. 

Kuva Hukka-Putken Facebook sivuilta. Keskellä minä ja Rauha. Oikealla puolella 1. ja 2. sijoittuneet sheltit ja vasemmalla tuomarin suosikki pk. collie.

Jottei tämä kuulostaisi liian hyvältä, kerrottakoon, että kotona kokeilin heti uusia valjaita, ja lähdimme lenkille. Rauha oli kunnon tappoasenteella liikenteessä. Se hyökkäsi yhteen pusikkoon ihan hurjalla raivolla, enkä minä nähnyt koko puskassa mitään. Myös parille koirakolle se rähisi sellaisella raivolla, että minun oli pakko ottaa valjaat kesken lenkin pois ja vaihtaa pantaan. Siihen loppuikin räyhääminen. Ei tainnut Rauha arvostaa uusia valjaita. Mietin, että hiertääkö/painaako ne jotenkin. Toisaalta luultavampi syy on vain se, että jos valjaissa lenkkeillessä hihna kiristyy, niin Rauhalle tulee varmaan heti sellainen olo, että minä jotenkin painostan sitä. Kun valjaista paine leviää niin moneen kohtaan ja erityisesti tuonne rinnan alueelle. Rauha on tosi herkkä kaikelle tuollaiselle, ja luultavasti se tulkitsee valjaiden paineen sellaisena, että sen pitää nyt sitten alkaa suojelemaan minua. Pitäydymme siis peruslenkeillä ihan vaan kaulapannassa. 

Taas täällä avautumassa

Kiinnostus blogimaailmaa kohtaan on pienellä tauolla, varmaan siksi kun koskaan ei ole tännekään mitään positiivista kerrottavaa. Koitampa nyt kuitenkin pusertaa jotain irti.

Perjantaina Rauha kävi ekaa kertaa ikinä hierojalla. Olin varoitellut hierojan jo valmiiksi, että tämä on sitten sellainen tapaus, joka ei anna vieraiden itseään käsitellä. Hierojalle saavuttaessa sain sitten kaksi vaihtoehtoa: Joko mennään koiran ehdoilla ja ei välttämättä saada koiraa hierottua, tai sitten vain laitetaan koira kyljelleen ja hierotaan se. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä hierottavaksi minä Rauha sinne olin tuonut, en sosiaalistettavaksi. Niinpä kipattiin koira kyljelleen. Kyllähän se aluksi sieltä olisi kovin halunnut nousta, mutta kun vain pidettiin ja siliteltiin sitä siinä, niin lopulta Rauha luovutti, ja hieronta onnistui oikeastaan todella kivuttomasti. Jumeja ei löytynyt. Rauhan lihakset tuntuivat kuulma vielä tosi nuorille, että lihasta tulee varmasti lisää iän myötä. Hieronnan jälkeen Rauha teki oiiiikein pitkät ja syvät venyttelyt ihan omatoimisesta, ja hierojan sanoi, että olin antanut koirasta paljon pahemman kuvan viesteissä, kuin mitä se oikeasti oli. Mielessä vain pyöri se, miten Leewi aina lähes tulkoon nukahti hierottaessa. Rauhan kanssa sellaiseen rentouteen ei varmasti koskaan tulla pääsemään. 

Hieronnan jälkeen ajelimme Iisalmeen, jossa sitten lauantaina osallistuimme Päivä Maalla -tapahtumaan. Rauha näki vaikka mitä elikoita, lehmille piti vähän haukkuakin. Päivän lopuksi osallistuttiin vielä mätsäriin. Meitä vastassa oli saksanpaimenkoira ja Rauhan saksanpaimenkoirapelko pamahtikin sitten kehässä oikein kunnolla päälle, kun se näki yhtäkkiä mikä mörssäri se meidän takana oikein juoksee. Rauha antoi kilpakumppanilleen oikein kunnon sarjahaukut ja seisomisesta ei meenannut tulla enää mitää, kun piti korvat luimussa kytätä, mitä se kammotus oikein suunnitelee. Kaiken kukkuraksi Rauha ei antanut tuomari kopeloida itseään. Pään ja hampaat antoi katsoa hyvin, mutta kun tuomari eteni selkään, Rauha lähti pakittamaan karkuun. Tuomari antoi Rauhalle pari namua, ja kehotti minua vain pitämään koirasta lujasti kiinni. Niin sitten tein ja Rauha saatiin kopeloitua. En yhtään ymmärrä miten, mutta Rauhalle ojennettiin kuitenkin punainen nauha. 

Tuomarina mätsärissä toimi Juha Palosaari, ja vasta nyt kun nimeä tutkin, tajusin, että kyseessähän on oikea ulkomuototuomari. Punaisten kehässä ei enää sijoituttu, mutta tuomari tuli sanomaan minulle pois kätellessä, että oikein kauniisti liikkuva koira olisi, mutta tarvitsee vielä harjoitusta luoksepäästävyydessä. Saas nähdä oliko tämä luoksepäästävyysongelma nyt kertaluontoinen vai ihanko tullut jäädäkseen. Tässä kesän alussa kyllä mätsäreitä riittää, että harjoittelumahdollisuuksia on. Pitää vain kiittää onnea, että Rauha päätti alkaa pelkäämään vieraita mätsäreissä, eikä virallisissa näyttelyissä.

Eilen käytiin collieporukalla treenailemassa tottista. Tai no muut treenasi tottista, me rauhoittumista. Rauha oli niin kierroksilla. Se oli ihan vikiviki väniväni ja minä menin vielä heti alkuun sitä leikittämään. Rauhoituttiin sitten siellä kentän laidalla. Aina kun Rauha oli tyyni, käytiin tekemässä pari pikkujuttua ja sitten taas kentän laidalle rauhoittumaan. Harmi on se, että Rauha tekee ihan älyttömällä motivaatiolla silloin, kun sillä on se vikivikiväniväni päällä. Mutta ei vikisevän koiran kanssa ole lainkaan hauskaa treenata, joten mieluummin sitten pyrin laskemaan virettä. Olen vain tullut siihen tulokseen, ettei Rauhan hermot kestä sitä viretasoa, jolle se aina meenaa kentälle päästessä nousta. Ja sitten läikkyy yli ja alkaa vikinä ja ininä. Sääli sinänsä, kun joutuu oikeastaan tietoisesti laskemaan koiran motivaatiota treenata, mutta en ole kyllä keksinyt mitään muutakaan, millä tuon vikinän saisi loppumaan. Ehkäpä iän kanssa pääkin kehittyy sen verran, että ininä loppuisi. Ehkä.

Kehäilyä

Viime viikkoisen romahduksen jälkeen on ollut hyvä nollailla vähän päätä show-jutuilla. Helatorstaina osallistuttiin SCY:n mätsäriin, koska tarjolla oli nuorten luokka. Rauhaa vastassa oli jokin pieni, valkea, pörrökoira, joka pokasi itselleen ihan ansaitusti punaisen nauhan, ja meille siis jäi sininen nauha. Sinisten kehässä Rauha pönötteli itselleen ensimmäisen sijan ja pääsimme jatkamaan BIS-kehään, josta irtosi BIS6-sijoitus. Oli mukava mätsäröidä pitkästä aikaa. 

Räyhis 1,5 v. (c)Anne Kylmäoja

BIS6 (c)Anne Kylmäoja

Tänään sitten pönötyshommat jatkui Varkaus KV:n merkeissä. Tuomarina oli Marian Draganescu Romaniasta. Ei ollut mikään ERI+SA-maatti, vaan mielestäni ihan ok tarkka tuomari, vaikka liikuttikin koiria ihan tosi vähän. Rauhalle heltisi tulokseksi NUO ERI/2, johon olen ilman muuta supertyytyväinen. Arvostelun voi lukea tulokset-sivulta. Oli tosi Rauhan näköinen mielestäni. 

Koirien keskuudessa kiertää kuulma nyt jotain kivuliasta veriripulia, joten hampaat piti näyttää tuomarille itse. Ihan hyvä käytäntö olisi kyllä kaikkiin näyttelyihin, kun siellä tuntuu herkimmin aina taudit leviävän. 

Sain muuten taas mätsäreistä/näyttelystä muistutuksen siitä, miten hyvä olisi olla se häkki. Rauha kun rakastaa liikaa omaa ääntään silloin, kun se saa olla tuolla koirien keskellä hihnassa. Nyt ihan oikeasti alan etsiä sellaista itselleni. Olisi treeneissäkin kiva, kun saisi aina välissä koiran sinne rauhoittumaan.

Olen minä myös tosiasassa miettinyt suunnitelmia noiden mun viimeviikkoisten masiskohteidenkin suhteen. Tällaista olen suunnitellut:

• Tokossa jatketaan treenejä kuten tähänkin asti. Käydään kokeessa ja katotaan miten menee, ja lähdetään sitten ongelmakohtia työstämään. Koetetaan saada se ALO1 sitten sääntömuutosten jälkeen syksyllä.
• Esineruutua tehdään porukalla aina kun vain voidaan. Pitkä ruutu, vähintään se 50 metriä syvä. Aloitetaan nyt ensin niin, että joku houkuttelee Rauhan aina esineelle. 2-3 kolme toistoa per kerta, niin että ensin 1-2 kertaa esine viedään lähelle ja sitten viimeiseksi aina kerran sinne ihan takarajalle. Kun alkaa sujua, vähennän apparin tarvetta ensin edestä ja sitten takaa. Lisäksi harjoitellaan esineiden kantamista ja tuomista lenkillä kaikilla ojista läytyvillä hanskoilla ja roskilla. 
• Jälkeä tehdään kahdestaan, kunhan saadaan motivaatiota vähän vielä keräiltyä. Teen nurmelle lyhyitä noin 20-50 metriä pitkiä suoria jälkiä, joissa joka askeleella nami. Sitten jäljestetään ihan pikku hihnalla, niin että Rauhalla on hihnaa semmoinen max. 20 cm, ja minä otan tukevan otteen sekä haara-asennon ja en vain päästä Rauhaa menemään niiden namien ohi. Kuulostaa yksinkertaiselta, tulee olemaan tuskaisen vaikeaa, mutta pakko koettaa tehdä nyt tämä pohjatyö kunnolla, niin ei tarvitse sitten myöhemmin alkaa tän asian kanssa tappelemaan. Rauha kun on semmoinen höyryveturi, jos se itse saa päättää, miten jäljestetään. Kisoihin kun meillä ei ole tällä saralla miiiiitääään kiirettä. :D

Siinä on nyt suunnitelmia alkukesälle. Agilityn alkeiskurssi ja keppikurssikin alkoivat. Ne kestää nyt elokuun loppuun, jonka jälkeen alkaa sitten jatkokurssi ja kontaktikurssi, jotka kestää jouluun asti. Sitten ensi vuonna käydään vielä joku kokoava kurssi, jolla opetellaan tekemään kokonaisia ratoja kaikilla esteillä, ja ensi keväänä siirrytään sitten kisavalmiiden treeniryhmään. Tai ainakin näin meidän ohjaaja sanoi. :D Saas nähdä miten käytännössä käy.

Lisäksi haaveissa olisi kesällä päästä rallytokokisoihin. Pitäisi tehdä siinäkin ratatreenejä, eikä vain yksittäisiä kylttejä. Onneksi tässä tätä touhua on, niin vaikka joku juttu alkaisi välillä vähän tökkimään, niin sitten voi hetken treenailla muita juttuja, ja kerätä taas uutta kiinnostusta. 

"Kallistu sä vasempaan, niin mä kallistun oikeaan" (c)Anne Kylmäoja

Raumal ja Turus

Perjantaina ajeltiin Rauhan kanssa Raumalle, josta tänään palattiin. Pääsin tapaamaan Raumalla asuvaa ystävääni, ja samaan syssyyn käytiin myös Turku KV:ssa moikkaamassa Rauhan siskoa ja veljeä. 

Matka meni ihan hyvin, mutta Rauha ilmeisesti stressasi uutta ympäristöä jossain määrin, sillä se taantui käytökseltään joissain tilanteissa. Pahin oli varmasti sen remmirähinä. Täällä Kuopiossa ohituksen onnistuu jo suurimmaksi osaksi ihan hyvin, mutta Raumalla kaikki kaukanakin olleen koirat piti haukkua. Myös näyttelyssä Rauha räkytti ja mikä hassuinta, eräs jo unohdettu tapa nousi uudelleen pintaa, nimittäin imurin kimppuun hyökkäily. Huoh. No pitää nyt toivoa, että kun päästiin kotiin ja stressi hellittää, niin voidaan jatkaa siitä mihin oltiin jo aiemmin päästy. 

Kaverillani on blogissa aiemminkin vieraillut Vili-corgi. Vili on kiltti poika, ja Rauha käytti tätä heti toisena iltana häikäilemättömästi hyväkseen ja oli sitä mieltä, että Vilihän ei saa sohvalle tulla. Ilmeisesti sunnuntaina kuitenkin Vili ja Rauha oli käynyt jonkinlaisen keskustelun, sillä silloin Rauha oli jo solidaarisempi. Jotain edistyksellistäkin tapahtui, sillä maanantaina Vili söi kupillaan ja Rauha vain katseli muutaman metrin päästä, eikä yrittänytkään ajaa Viliä pois ja omia ruokaa. Leewinhän Rauha ei anna syödä lainkaan ja koirat on ruokittava aina eri huoneissa, joten tämä oli ihan hurjan hieno juttu meille. Rauha kyllä selvästi dominoi Viliä kuitenkin kokoajan, niin että jos Vili esimerkiksi käveli suoraan eteenpäin, saattoi Rauha asettua siihen tielle poikkiteloin seisomaan ja tuijottamaan, niin että Vilin piti kiertää Rauha. Loppua kohden aina kun Rauha haki Viliä leikkimään, Vili alkoi jo näyttää siltä, että "ei kai taas..". 

Vili

Kaverini talon vieressä oli mukava pikkuinen metsä jossa käytiin joka päivä koirien kanssa lenkillä. Maasto oli monipuolista ja koirat kyllä ottivat siitä kaiken irti. Tällainen mullekin tänne Kuopioon, kiitos.

Maastomakkara asemissa. 

Reissun koiramaisin puoli taisi kuitenkin olla se Turku KV -näyttely, jossa nähtiin myös Rauhan veljeä Latea ja siskoa Sulua. Minä olin ilmoittanut Rauhan vielä junnuihin, mutta sisaruksen kisasivat jo nuorten luokassa. Rauha esiintyi junnu kehässä nätisti ja saalistikin elämänsä ensimmäisen erinomaisen. Kilpailuluokassa Rauha sijoittui kolmanneksi kolmesta ERI:n saaneesta junnunartusta. Tuomari katsoi tarkasti koirien ilmeitä kilpakehässä ja Rauha ilman muuta oli liimannut korvansa niskaan, eikä suostunut näyttämään niitä kertaakaan, mikä oli aika hyvä syy sille, miksei oikein pärjätty. Voihan nenä, tai siis korvat. :D

Tuomarina oli itävaltalainen Susanne Naprwanik ja arvostelu oli saksaksi. Siksi en edes yritä kirjoittaa sitä tähän alkuperäisenä, mutta sain onneksi siihen myös suomennoksen, jonka mielelläni jaan, sen verran mukavan arvostelun Rauha sai:

"17 kk. Oikean muotoinen, femiininen narttu. Hieman leveät ja hieman liian vähän taittuneet korvat. Oikea purenta. Erittäin kaunis ylälinja. Hyvä rinta ja rinnan syvyys. Oikeanlaiset kulmaukset. Oikean muotoinen ja pituinen häntä. Kauniit liikkeet. Rodulle tyypillinen turkki." JUN ERI/3

Rauha kehässä. (c) Suvi Lehto

(c) Suvi Lehto

Sisarukset nappasivat molemmat EH:t nuorten luokasta, joten ihan mukava saldo päivälle. Ainakin meille sen Kajaanin H:n jälkeen. Nyt kun näin noita Rauhan siskoa ja veljeä, niin pitää kyllä sanoa, että ovat nämä sisaruksen hyvin erilaisia keskenään. Late-veljen ja Rauhan välillä en nähnyt äkkiseltään muita yhtäläisyyksiä kuin vähän luisun lanteen. Sulu-siskolla on samanlainen pää kuin Rauhalla, mutta vartaloltaan se on paljon vahvempi rakenteisempi ja suurempi kuin minun pikku tirriäiseni. Luonteeltaan Rauha vaikutti paljon vilkkammalta kuin sisaruksensa. Late-veli oli perusrauhallinen colliepoika, joka chillaili hiljaa häkissään, ja ei kyllä turhia hötkyillyt sen ulkopuolellakaan. Sulu-sisko vaikutti hiukan varovaiselta uudessa tilanteessa, ja sekin kovin mielellään oleili häkissä. Sulu on lisäksi kuulma todella ihmisrakas ja läheisyydenhaluinen, mitä Rauha taas ei todellakaan ole. Rauha vaikutti siltä jokaisen sisarusparven täydentävältä rämäpääsiskolta, sinne tänne sinkoillessaa. Räyhis koitti hyppiä kaikkien päälle ja päästä tutustumaan kaikkiin. Ja ääntä riittii kyllä ihan sisaruksienkin edestä. Ehkäpä minunkin pitäisi vain hankkia se häkki, kun sitä olen jo niin pitkään suunnitellutkin. 

Rauha, Late ja Sulu. (c) Satu Taipale-Salminen

(c) Satu Taipale-Salminen

Prinsessasta sammakoksi

Rauha on lähdössä huomenna äidille hoitoon, kun minä reissuan Ouluun. Soiteltiin asian tiimoilta tiistai-iltana, ja minä oikein kehuskelin, miten äidillä ei tule olemaan mitään ongelmia Rauhan kanssa, sillä se on niin fiksu ja kiltti tyttö nykyään. Siltä se vielä silloin tuntui, mutta sitten herättiin keskiviikkoaamuun ja minun fiksu ja kiltti tyttö oli kadonnut ja tilalle oli tullut räyhäävä niskakarvojaan nosteleva pisti. Voi hyvänen aika kun lähettiin aamulenkille jäälle. Ensin piti haukkua kauempana leikkiville koirille, sitten pilkkijälle ja viimeiseksi vielä luistelijalle. Onneksi olin osannut jo aiemman koira/pilkkijähaukun perusteella varautua, ja ottanut Rauhan hihnaan luistelijan kohdalla. Muuten Rauha olisi varmaan rynnännyt perään, kun luistelija viuhahti vain alta kahden metrin päästä meitä. 

Ja päivähän vain parani, kun lähdimme käymään Rauhan kanssa lääkärissä uusimassa Rauhan rokotukset. Kävimme ensin kävelemässä lenkin eläinlääkäriaseman lähettyvillä ja Rauha bongasi erään kerrostalon pihassa miehen, joka levitti pressua autonsa päälle. No sillähän piti ihan niskakarvat pystyssa huutaa. Sitten kun mentiin eläinlääkärille, niin ensin haukuttiin eläinlääkäri ja sitten vielä pois lähtiessä, jälkeemme tullut sakemanni omistajineen. Eläinlääkärikin oli jo antamassa Rauhalle tehosterokotteita, ennen kuin huomautin, että se on jo yli vuosikas. Ei kyllä ihmekään, kun koira käyttäytyi kuin pahainen penikka. Voi että minua hävetti. 

Koska päivä oli ollut niin kamalan nolo, päätin pelata varman päälle ja lähdimme Rauhan kanssa iltalenkille vasta klo 21. Jäällä oli enää muutama hiihtäjä, joten saatiin ihan kaikessa rauhassa samoilla jäällä. Rauha tutkiskeli pilkkiavantoja mielenkiinnolla. Liekkö tuo löytänyt muutaman kiiskenkin sieltä syötäväksi, niin hyvin se avannoilla viihtyi. 

Tämä aamu ei sitten alkanut sen paremmin kuin eilinenkään. Lähdettiin aamulenkille ja ehdittiin jopa 50 metriä kulkea, kun Rauha alkoi haukkua naapurikerrostalon seinää. Älysi kyllä itsekin, että nyt taisi olla vähän turha haukahdus. Mikä lie skitsofrenia tuolla koiralla on, kun seinille ölistään. Meillä on tänään vielä tokotreenit ja valmiiksi jo pelottaa, että mitähän siitäkin tulee. 

Kuva Rauhasta viime viikolta, kun se oli vielä kiltti ja mukava koira. Sinua kaivaten muistelen! <3

Tavoitteet vuodelle 2015

Vili ja Rauha

Lunta.

Ja sitten ensi vuoden tavoitteita. Tässä tulee.

1. Ohitukset paremmiksi. Samoin rappukäytäväkäyttäytyminen, eli ei räkytetä rappukäytävässä kuuluville uusille äänille...

2. Luustokuviin alkuvuodesta. Rauhan veljellä oli D-lonkat, joten kyllä jänskättää, mitä Rauhalta löytyy. Kuvataan lonkat, kyynärät ja selkä.

3. Jatketaan KPSH:ssa viikottaisia tokotreenejä ja lähetään kesällä kisoihin. En uskalla vielä laittaa mitään tavoitteita kisojen suhteen, mutta kunhan käydään kokeilemassa. Olisihan se aina kiva se I-tulos saada, mutta otsa rypyssä ei kisoihin olla menossa. Lisäksi aloitetaan tietenkin uusien tokosääntöjen mukaisten liikkeiden harjoittelu ja toivottavasti kisataan tuossa uudessakin alokasluokassa vuoden lopulla.

4. Jos luustokuvat sen sallivat, aloitetaan agility.

5. Jatketaan jäljestystä ja esineruudun treenaamista. Suunnitelmissa olisi jatkaa vielä keväällä namijäljellä, mutta päästä sitten kesän kuluessa eroon nameista. Käydään myös kaikissa mahdollissa koulutuksissa asian tiimoilta.

6. BH-koe? Erittäin suuri ehkä. Ei haittaa, vaikka ei olisikaan vielä tämän vuoden juttu. Riippuu miten tuon tytön teini-ikä kehittyy. Mutta jos Rauha vähän rauhoittuu ja tulee sellainen olo, niin ehkä loppuvuodesta voisi käydä kokeilemassa. EHKÄ.

7. Käydään paimentamassa edes kerran. En kyllä ole varannut meille leiriä ensi kesälle, mutta ajattelin, että jos päästäisiin mukaan vaikka johonkin collien paimennuspäivään tms.

8. Jatketaan pallopaimennusta omaksi iloksi. Hankittiin äidille jumppapallo, joten nyt olisi Iisalmessa materiaaliakin millä voidaan treenailla.

9. Käydään mätsäreissä aina kun sattuu lähelle hyvään aikaan. Myös parit näyttelyt. Tavoitteena olisi, että tänä vuonnakin se EH saataisiin.

10. Parannetaan kuntoa, niin koiran kuin omistajankin. Juostaan vähän enemmän, ja ehkäpä opetellaan myös yhdessä pyöräilyä.

No eiköhän noita nyt tuossa ole. Tottakai pyritään pitämään hauskaa, ja pysymään terveenä ja nauttimaan elämästä ym. mutta listailin nyt tähän vain tällaiset selkeät tavoitteet, joiden saavuttamiseen voin itse vaikuttaa.

Rauha on nyt melkoisessa teini-iässä, ja minusta tuntuu, että tuleva vuosi tulee olemaan minun ja Rauhan hankalin. Rauha on nyt mörköillyt ja sen mielialat oikeasti vaihtelee. Joskus se on niin lutunen ja rakastava, joskus taas äksy ja rähisevä. Toivottavasti tyttö tasaantuu 2 vuoden ikään mennessä.

Loppuun vielä pari kuvaa Rauhasta ja Mainista. Oma uuden vuoden tavoitteeni voisi olla hankkia uusi kamera.

Nolostuttava välikohtaus

Joulukuu toi mukanaan lumen ja joulutunnelman, joista ollaan nyt koetettu nautiskella. Jotta joulun odotus olisi Rauhasta ja Karvisestakin mielekästä, hankimme molemmille omat joulukalenterit! 1.12., kun avasin ensimmäisen luukun Rauhan joulukalenterista, yllätyin sitten melkoisesti kun luukun takaa paljastuikin suklaata! Vasta siinä vaiheessa tajusin kuikata pakkausselostusta ja kyllä vain: sokeria, voita, maitotuotteita, suklaa- ja vanilja-aromia sekä hehkutusjäännöstä! Piti sitten itsekin vähän maistaa, ja aika suklainen maku noissa tosiaan on. Jotenkin odotin, että eläinten kalenterit sisältäisivät jotain vähän lihaisampaa, mutta hyvin näyttää nuo eläinsuklaatkin maistuvan niin Karviselle kuin Rauhallekin. 

Joulukalenteri. Taitaa olla tämän vuoden juttu, kun joka ikisessä kaupassa näitä näkyy. 

Mulla oli eilen töissä hyvä päivä, ja kun Rauhan kanssa tallusteltiin tokotreeneihin, ajattelin, että ihan sama miten Rauha perseilee, ei se nyt pysty mun päivää pilaamaan. Pitäisi kuitenkin tuntea koiransa vähän paremmin, sillä Rauha pystyy mihin vain. Itse treeni meni ihan hyvin. Rauha oli skarppina. Otettiin paikallaoloa, seuraamista ja noutoa. (Noudossa Rauha on kehittynyt jo paljon, jos vertaa muutaman viikon takaiseen. ) Mutta kun lähdön aika koitti.. Yksi koirakko vielä tahkosi siinä seuraamista ja minä olin jo pukenut ulkovaatteet päälle ja puhdistin häkkiä, jossa olin Rauhaa pitänyt. Rauha odotteli siinä takana. Treenaileva tyyppi palkkasi koiransa heittämällä sille pallon vähän Rauhaa päin. Rauha ei niinkään häiriintynyt siitä pallosta, mutta kun se toinen koira ampaisi juoksuun, suuttui Räyhänen ja lähti haukkuen koiraa kohti. Rauha oli hihnassa, mutta hihna ei ollut missään kiinni, enkä minä ehtinyt siihen tarttua, niin yllättäen tuo tilanne tuli, joten Rauha pääsi suoraan toisen koiran iholle. Onneksi molemmat on kilttejä koiria, ja leikiksihän se Rauha sitä yritti laittaa, mutta kyllä minua hävetti. Roikotin Rauhan pois sieltä kentältä anteeksi pyydellen. Hyökkäyksen kohteeksi joutunut koira jäi vaan möllöttämään vähän ihmeissään, että mitä tapahtui, ja jatkoi sitten treenejä ihan normaalista, että ei mitään traumoja tainnut jäädä.

Aiemminkin olen kirjoitellut tuosta meidän ongelmasta, kun Rauhan pitää louskuttaa, esimerkisi kun muut koirat ottavat luoksetuloa, tai jos toinen koira rällää juosta kentällä. Ollaan asian kanssa kyllä kehitytty ja ollaan esim. pari kertaa tehty jo kujaluoksetulojakin muiden kanssa, niin että Rauha pysyy hiljaa. Mutta viime viikkoina Rauha on ottanut kaikessa vähän takapakkia. Saas nähdä miten tuo treenien kohtaus vaikuttaa Rauhaan, louskuttaako se ensikerralla entistä enemmän, vai aiheuttikohan tuo välikohtaus sille jonkin ahaa-elämyksen. Se jää nähtäväksi.
Rauha on kyllä kaikenkaikkiaan muuttunut paljon energisemmäksi. Koirapuistoissa se pärjää nykyään paljon paremmin, leikkii ja remuaa, eikä vain istu minun jaloissa kyrpiintynyt ilme naamallaan. Metsälenkeillä se juoksee ja riehuu, eikä vain tallustele polulla. Siitä on tullut energisempi ja ennen kaikkea itsevarmempi. Vielä kun tulisi sellaista tietynlaista viisautta tuohon päähän. Sitä odotellessa. 

10 kk!

Rauha täytti eilen kymmenen kuukautta, jonka kunniaksi otettiin piiiiiitkästä aikaa tytöstä oikein perinteiset seisotuskuvat. :)

Anteeksi räikeä värien käsittelyni, mutta kuva oli niin valottunut, että oli jotenkin pakko saada koira erottumaan taustasta. :D

Tämä aamu ei alkanut kovin hyvin. Sain kurkkuni kipeäksi, kun huusin Rauhalle niin kovaa, ja ensimmäistä kertaa ikinä, iskin Rauhan lattiaan rauhoittumaan. Ensiksikin ollaan Iisalmessa taas käymässä ja käytin Rauhaa ja Leewiä aamulenkillä yhtäaikaa. Vastaan tuli naapurin kaksi sakemannia todella kapealla tiellä, ja koska minulla ei ollut ollut mahdollisuutta vetää Rauhaa tien "ulkoreunaan" se ohitti koirat iham läheltä, ja päätti sitten haukkua siinä juuri koirien kohdalla. No onneksi haukahtelu loppui heti kun koirat oli ohitettu, mutta harmitti, että nyt taas kun Rauha tuntuu olevan herkässä iässä, se joutui tuommoiseen tilanteeseen, jossa koki parhaaksi alkaa rähjätä. No jospa ohitukset olisi taas ok, kun palataan Kuopioon. Mutta tämähän oli pientä sitten siihen nähden mitä TAAS tapahtui kun palattiin kotiin. Komensin koirat istumaan lenkiltä tulon jälkeen ja Rauha istahti eteiseen, ja Leewi jäi istumaan tuulikaappiin, missä säilytetään myös ruokapusseja. Päästin ensin Rauhan irti hihnasta ja sitten menin tuulikaappiin päästämään Leewiä, kun yhtäkkiä Rauha ampuu Leewin kimppuun takaani. Rauha luuli, että olin menossa ruokakaapille. Nappasin Rauhaa niskasta, huusin sille ihan täysiä ja iskin sen maahan. Siinä se mulkoili minua, mutta rauhoittui myös vähän. Komensin sitten Rauhan istumaan siksi aikaa, kun päästin Leewi pois tuulikaapista. Kun vapautin Rauhan se kävi nuuskimassa Leewiä nätisti. 

Myös eräs toinen pelottava juttu sattui tänä aamuna. Löysin nimittäin lattialta rusketavan punaisen ja limaisen veriviirun. Onkohan Rauhalla nyt sitten juoksut alkanut vai mitä? Leewi kyllä on nuuskinut sen pyllyä tavallista enemmän, mutta Leewi the naisten mies, ei yleensä todellakaan tyydy vain nuuskimiseen, ja nartussa on yhtään mitään juokuihin viittaavaakaan hajua. Toisaalta kun Rauha kohtelee Leewiä niin kuin kohtelee, voihan se olla, etten Rauhan juoksut sitten kiinnosta Leewiä niin paljon. Seurailen siis tilannetta. 

Tassuhaava

Rauhan "mahatauti" meni onneksi ohi päivässä, mutta jotta ei olisi liian mukavaa, huomasin heti perään Rauhan tassussa jonkilaisen haavan. Haava on varpaiden välissä, joten en olisi edes huomannut koko haavaa, jos Rauha ei olisi nuollut sitä niin antaumuksella. Ostin puhdistusainetta ja suihkuttelin sitä haavaan. Rauha aristaa haavaa kyllä tosi paljon ja puhdistusainekin varmaan kirvelee ikävästi, joten puhdistaminen on melkoista taistelua. Nuoleminen on nyt kuitenkin vähentynyt paljon, en ole nähnyt Rauhan nuolevan haavaa enää pariin päivään, joten jospa se olisi parantumaan päin. 

Muutenpa meillä on nyt mennyt ihan hyvin. Niin no, paitsi että Rauhasta on tullut kamalan omiva ruokansa suhteen. Tultiin eilen Iisalmeen, ja kun ruokin Rauhan ja Leewin yhtäaikaa, joudun kokoajan valvomaan, että Leewikin saa syödä. Myös kotona Kuopiossa sattui konflikti toissapäivänä, kun annoin Rauhalle rustoluun. Karvinen yritti päästä nuuskimaan, minkä herkun Rauha olikaan saanut ja Rauhapa hyökkäsi sitten Karvisen päälle. Karvinen säikähti ja ampaisi kirjahyllyn alle piiloon. Olipa tosi kiva jättää ne kahdestaan kotiin työpäivän ajaksi, mutta onneksi, kun tulin kotiin iltapäivällä, olivat ne jo unohtaneet riitansa ja kaveerasivat taas tuttuun tapaan. 

No mut siis MUUTEN on menny ihan hyvin. Jäljestyksen alkeiskurssi loppui tällä viikolla, ja päätettiin, ettei mennä jatkokurssille, sillä jo noissa alkeisasioissa on niin ohjaajalle kuin koirallekin opettelemista tälle kesälle. Tokon alkeiskurssin vika kerta on ensiviikolla ja olen laittanut "hakemuksen" jatkopaikkaa varten. Ilmoitin Rauhan Sawo Showhun lauantaille, jonne ei kyllä ole mitään tavoitteita, mutta kyllähän sitä kotikaupungin näytelmiin on mentävä.

Mutta tässäpä taisi olla viimeisen viikon merkittävämmät tapahtumat. Mulla menee paljon aikaa töissä ja Rauha on päivät yksin kotona. Jätän sille aina jonkin pahvin, jota se saa repiä.

p.s. Rauha esiintyy uusimmissa collie-sanomissa. Sivun 106 vasen alanurkka! :D

asd

Kotona oli tänään vastassa ei-niin-mieluisa yllätys. Rauhan maha oli mennyt sekaisin ja lattia oli aivan ripulissa. Jo rappukäytävään haistoin, että nyt ei kaikki ole kunnossa. Viimeksi kun Rauhalla oli ripuli, se oli kerrasta poikki, eli Rauha oli ripuloinut silloin sisälle, mutta sitten lenkillä kakka oli jo parempi..Nyt ollaan käyty kahdesti ulkona, ja maha on ollut ihan vetenä. Lisäksi Rauha hankaa takapuoltaan nurmikkoon ja kotona se nukkuu paljon. Keitin Rauhalle riisiä ja annoin sitä keitinveden kanssa. Rauha söi, mutta todella hitaasti. Voi pikkuista. :(

Mietin taas, että mistä maha on mennyt sekaisin. Rauha oli eilen treenirepun kanssa autossa puoli tuntia, jonka aikana se oli tyhjentänyt pussillisen kuivatettuja kivipiiroja. Kivipiirat voivat olla yksi syy. Jos näin on, niin ripuli lienee huomenna jo ohi. Mutta jos tuo jatkuu vielä huomenna, niin tämä on varmaan jotain vakavampaa. Rauha saa syötyä jonkin verran lenkeillä sorsan kakkaa (sitä on täällä KAIKKIALLA). Mietin, että onkohan Rauha voinut saada sitä kautta salmonellan. Toisaalta olimme myös eilen koirapuistossa, joissa tunnetusti taudit leviää, ja sieltäkin on joku pöpö voinut iskeä. Kamalimpana vaihtoehtona mieleen tulee myrkyt. Täällä päin on ollut paljon taas näitä koiranmyrkytystapauksia rotanmyrkyllä. Stressaa ihan kamalasti, että mitä jos. Pitää vain toivoa, että maha on huomenna normaali. Jos ei, niin en varmaan voi olla viemättä tuota lääkäriin, sen verran paljon nuo myrkkyjutut pelottaa. :(

Rauha oli tänään kyllä myös sellainen ääliö piski, kun lähdettiin lenkille. Sisäpihalla oli paljon porukkaa. Lapsia vanhempineen pääasiassa. Sitten siihen ajoi joku vanhahko nainen pyörällä ja Rauha alkoi huutaa tällae naiselle ihan hulluna. Pysähdyin seurailemaan tilannetta ja Rauhan haukku oli todella uhmakasta. En tiedä yhtään mikä naisessa ärsytti, ja Rauha haukkuikin niin pitkään, että nainen meni sisälle. Sitten se hiljeni ja jatkoimme matkaa. Kenestäkään muusta Rauha ei pihalla välittänyt. Yksi pikkupoika kyllä säikähti tätä episodia ja lähti karkuun, kun kuljettiin ohi.

Mutta jotta ei tule pelkkä valituspostaus niin lisäämpä tähän vielä kuvia. Me voitettiin muutama viikko sitten mätsäreistä tällainen "studiokuvaus" ja nyt kuvat sitten tulivat. (Oletteko muuten huomanneet, että olen lisännyt tuonne Rauhan sivulle "tulokset" osion. :D) Näissä vain ei ole mitään taustaa, tai on tuollainen valkoinen, mutta Rauha ei oikein erotu tuosta. Harmittaa vähän, kun Rauhan korva päätti noustaa juuri kuvaustilanteessa pystyyn. :D Kuvausten jälkeen se palasi normaaliksi. Ilmeisesti tilanne oli niin jännä, että piti ihan korva nostaa pystyyn. Kuvat on ottanut Annika Klink.

Juhannuksena

Uh. Kotiuduttiin juuri juhannusriennoilta, ja nyt ramaisee niin Rauhaa, kuin meitä muitakin. Juhannus meni suurilta osin tosi mukavasti. Äitini oli vuokrannut mökin tuolta Vieremän korvesta, ja sinne menimme Janin ja Rauhan kanssa. Rauha oli ihan innoissaan, kun sai olla pihalla irti. Kummallinen koira, kun viihtyy niin hyvin yksinään. Vaikka kaikki muut oltiin sisällä, niin Rauha viskeli itselleen keppiä ulkona tai istuskeli rannalla katselemassa ohi ajavia veneitä. Leewi sitten hoiti tuon mökissä makoilun kyllä ihan Rauhankin puolesta. 

Yhdessä pisulla! :D

Juhannuksemme piti sisällää perinteisesti saunomista, grillailua, veneilyä ja muuta perusmökkeilyä. Kokkokin poltettiin. Rauha löysi myös itselleen uuden suosikkilajin, nimittäin jalkapallon. Kun potkittiin palloa, niin Rauha oli mukana toimessa kokoajan. Leewin Rauha ei antanut yhtään osallistua jalkapalloiluun. Ihan säälitti, kun Leewi juoksi innoissaan mukaan, kun näki pallon, mutta kun Rauha kävi komentamassa sitä, ei Leewi uskaltanut enää lähteä mukaan pelaamaan. :( Muutenkin Rauha oli taas hirmutyranni Leewiä kohtaan. Annoimme molemmille koirille semmoiset herkkutikut ja Rauha kun siitä hyökkäsi ihan tosissaan Leewin päälle. Kukaan muu ei saa herkutella kuin prinsessa Rauha. Jouduin ihan voimalla repimään Rauhan ulos mökistä vähän jäähyilemään. Siinä se roikkui etutassut ilmassa kun roikotin sitä niskanahasta ja yritti siitäkin vielä rähistä Leewille. Ja Leewihän ei sano mitään, koska naisia ei lyödä, eikä purra. Huoh.

Osataan me olla kavereitakin.

Toinen konflikti kävi, kun Leewiä lähdettiin viemään lenkille. Pistin Rauhan valjaisiin ja liinaan kiinni, kun tiesin, että muuten se lähtisi mukaan. No eikös Rauha sitten irroitellut itsenä niistä valjaista ja lähti juoksemaan sinne päin, minne Leewi ja muut olivat hetki sitten menneet. Minä huusin niin kovaa, että vastarannan koiratkin alkoivat haukkua, mutta Rauha ei lotkauttanut korvaansakaan vaan ampui suoraan tielle. Kääntyi vielä typerys väärään suuntaan, joten ei toivoakaan, että se olisi saanut Leewin ja muut kiinni. Eipä Rauha ehtinyt edes minuuttia olla karkuteilla, kun se jo kirmasi takaisin omaan pihaan, mutta kyllä vaati minulta siinä vaiheessa paljon itsekuria, jotta sain palkattua Rauhan edes vähän iloisen oloisesti.

Valkoiset hännänpäät.

No mutta kuten jo aiemmin sanoin, pääasiassa juhannus meni hyvin. Rauha pysyi pihassa ja tuli luokse kun kutsuttiin. Ei varastanut ruokia ja käyttäytyi ihmisiä kohtaan reippaasti ja kiltisti. Kivaa oli! Harmi, että suurin osa kuvista on toisessa kamerassa, jonka sisältöä minulle ei vielä ole saatavilla. Onneksi pari hauskaa otosta kuitenkin löytyi tuolta toisesta kamerasta nyt tähänkin postaukseen! 

Veneilemässä.

Rauha pomppasi veneestä vähän liian aikaisin..

..ja tipahti järveen.

Tuloksena märkä Rauha.

Kepin syönti oli parasta.

Teini-ikä kolkuttaa?

Luulin, että meillä oli eilen vain huono päivä, mutta kun sama meno jatkui tänäänkin, tekisi mieli syyttää kaikesta vain teini-ikää. Alkaahan Rauha uhkaavasti lähestyä tuota 8 kk etappia.

No mutta mikä menikään siis vikaan. Eilen oli taas jäljen alkeet ja heti perään tokon alkeet. Jäljessä Rauha haukkuu aina kun jätän sen yksin ja lähden vetänään jälkeä. Olen jotenkin jo niin turtunut siihen, etten jaksa välittää. Jäljet Rauha kuitenkin malttaa nuuskia hyvin. Se vain on jotenkin niin innoissaan siellä, ettei nuoren koiran itsehillintä riitä, ja sitten pitää purkaa sitä intoa haukkumalla. Mutta mikä poikkesi tavallisesta oli se, että se haukku jäikin yllättäen päälle, ja tokoon mentäessä Rauha heti ekana piti kunnon haukkumiskonserton. Kyllä se aiemminkin on saattanut vähän haukahdella, jos on pitkiä odottelutaukoja, mutta nyt se haukkui kentänreunalla ihan kunnolla. Lisäksi kun oli miedän oma vuoro, se haukkui myös niinä aikoina kun juttelin ohjaajan kanssa. Haukkuminen loppui, luojan kiitos, jossain puolessa välissä treenejä, mutta olisi saanut loppua kyllä jo paljon aikaisemmin. Olen saanut aina ohjeeksi vain olla huomioimatta Rauhaa kun se haukkuu. Rauhahan haukkuu tuollaisissa tilanteissa pääasiassa minulle. Se katsoo minua, haukkuu, katsoo taas hetken ja haukkuu taas. Juteltiin nyt ohjaajan kanssa, mikä olisi paras tapa saada Rauha hiljaiseksi, kun ei tuo huomiotta jättäminen vain toimi. Kokeiltiin sitten komentamista, mutta sen toimivuus on niin hetkellistä, että aika turhaa sekin. Ohjaaja sitten ehdotti, että annan Rauhalle aina jonkin tehtävän, vaikka paikalla olon, siksi aikaa kun Rauhan pitää odotella ja me ohjaajan kanssa jutellaan. Tekniikka toimi, ja Rauha pysyi hiljaa. En kuitenkaan viitsi laittaa tuon ikäistä pentua mihinkään 5-10 minuutin paikallaoloihin toisten suoritusten ajaksi, joten tekniikka ratkaisee vain osa ongelmaamme. Yksi toinen kurssilainen ehdotti, että hankkisin häkin, johon pistäisi Rauhan aina kentälaidalla rauhoittumaan, kun on pitkiä odotuksia. Idea oli hyvä, ja nyt varmaan pitäisi suunnata sitten häkkikaupoille. 

Tänä aamuna luulin jo että haukkutilanne on rauhoittunut, kun heti omassa pihassa tuli vastaan aamulenkillä pieni räksyttävä koira, ja Rauha käyttäytyi niin hyvin. Mutta karu totuun iski naamalle, kun ajelimme Rauhan kanssa autolla koirapuistolle, ja kun avasin takapenkin oven, Rauha pomppasi ilman mitään lupia autosta ulos. Sieltä oli vähän matkan päästä juuri kävelemässä mäyräkoira omistajansa kanssa, joka ilmeisesti säikähti tilannetta ja alkoi haukkua hurjana Rauhalle. Siitäkös se sempalo sitten alkoi, kun Rauha päätti vastata kaverilleen..-.- Komensin Rauhan takaisin autoon ja siellä se sitten odotteli, kunnes mäyris oli tarpeeksi kaukana. 

Tämä haukkuminen on kyllä jotain niin raivostuttavaa. Jospa se ajan kanssa häviäisi. Tai sitten ei.

Päivä metsässä

Äiti ja Leewi ajelivat aamulla tänne Kuopioon ja nappasivat minut ja Rauhan kyytiin. Lähdimme pienimuotoiselle "vaellukselle" tuohon Kallaveden toiselle puolelle. Kävelimme 10 km lenkin tuolla mustamäen alueella. Koirat puisti menemään ja nyt on minulla rauhallinen Rauha kotona. 

Leewi katselee maisemia näköalatornista.

King Kong -kivi

Palokärjen urakka

Leewi kävi uimassa mutakuopassa ja joutui jokeen pesulle. 

Rauhan aarre.

Korvasieni

Mainittakoon vielä, että eilen lähdin rannalle ja jätin Rauhan kotiin, joten Rauha päätti protestoida tätä vääryyttä ja penkoi treenirepustamme pussillisen lihatikkuja ja söi ne. Noin 40 kpl punaisia Best-in tikkuja ja tänään on sitten Rauhan kakat olleet ihan saman värisiä, oranssin punaisia.