Olen Sanna, eli siis Rauhan omistaja ja Leewin "varaomistaja". Olen 24-vuotias naikkonen Kuopiosta ja opiskelen täällä biotieteitä. Asustelen poikaystäväni kanssa pienehkössä kaksiossa aivan Kuopion keskustan kupeessa.
Minä ja Rauha 7 vk 1 vrk.
Minä ja koirat
En voi sanoa, että olisin aina ollut koiraihminen. Oikeastaan elämäni ensimmäiset 10 vuotta pelkäsin koiria, nin pieniä kuin isojakin. Sitten kuitenkin hyvä ystäväni sai oman koiran, johon ihastuin täysin. Olin silloin noin 11-vuotias. Myös äitini innostui tuolloin koirasta ja niin meille hankittiin sekarotuinen Piitu. Piitussa oli ainakin saksanpaimenkoiraa, belgianpaimenkoiraa ja itäsiperianlaikaa. Emme todellakaan pohtineet rotua, vaan otimme kun ilmaiseksi saimme. Koiratuntemuksemme oli ihan nollissa ja jos olisimme yhtään mitään koirista tajunneet, emme olisi tätä pentua ottaneet. Kun tulimme pentuja ensimmäistä kertaa katsomaan, piti miedän soittaa hyvissä ajoin, jotta omistajat pystyivät laittamaan isäkoiran häkkiin, koska se oli niin agressiivinen. Pennut olivat kuitenkin tottakai todella söpöjä, joten varasimme yhden narttupennun. Pennut elivät navetassa, vailla sen suurempaa ihmiskontaktia. Parasta oli, että emme tunnistaneet narttupentua urospennusta, eikä nämä pentujen kasvattajatkaan tunnistaneet, joten meille tulikin poikakoira. Piitu oli omalle perheelleen mitä ihanin lemmikki, mutta vieraita miehiä se pelkäsi todella paljon. Mitä isommaksi se kasvoi, sitä varautuneempi siitä tuli, ja lopulta äiti ei enää uskaltanut antaa minun lenkittää suurikokoista uroskoiraa, kun se oli niin arvaamaton vieraiden ihmisten kanssa. Jouduimme siis luopumaan Piitusta vasta 10 kk ikäisenä.
Piitusta luopuminen oli kova kolahdus minulle. Olin tavattoman kiintynyt siihen ja tunsin suurta syyllisyyttä siitä, ettemme olleet osanneet sosiaalistaa sitä oikein. Ajattelin, etten tulisi enää koskaan ottamaan koiraa, koska en ollut Piitunkaan kanssa pärjännyt. Kaksi vuotta tämän jälkeen kuitenkin koirakuume oli edelleen niin suuri, että päätin hankkia koiran. Tällä kertaa otin selvää rodusta ja kasvattajasta. Halusin rotukoiran, ja halusin tietää mitä tulen saamaan. Vaatimuksena oli, että koira olisi varmasti kiltti, ystävällinen ja ihmisrakas. Pohdiskelin erilaisten noutajien ja spanielien välillä, ja lopulta päädyimme englanninspringerspanieliin, kun sopiva pentuekin sattui kohdalle. Niinpä meille, tai oikeastaa minulle, saapui Leewi. Leewi oli ensimmäinen täysin minun koirani, sillä minä maksoin sen ja vastasin kaikista sen kuluista ja hoidosta. Leewistä voi lukea lisää tuolta "Leewi"-sivulta.
Kun valmistuin ylioppilaaksi vuonna 2010, jätin Leewin äidilleni Iisalmeen ja muutin Kuopioon opiskelemaan. Elelin railakasta opiskelija elämää pari vuotta, mutta sitten siihen kyllästyi ja hurja koiratus nousi pintaan. Harkitsin koiran ottoa todella pitkään, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että jos aina vain lykkään ja lykkään tätä, niin olen lopulta 50-vuotias, ennen kuin otan uuden koiran. Niinpä muutaman mutkan kautta minulle saapui sk collie Rauha 18.12.2013.
Piitusta luopuminen oli kova kolahdus minulle. Olin tavattoman kiintynyt siihen ja tunsin suurta syyllisyyttä siitä, ettemme olleet osanneet sosiaalistaa sitä oikein. Ajattelin, etten tulisi enää koskaan ottamaan koiraa, koska en ollut Piitunkaan kanssa pärjännyt. Kaksi vuotta tämän jälkeen kuitenkin koirakuume oli edelleen niin suuri, että päätin hankkia koiran. Tällä kertaa otin selvää rodusta ja kasvattajasta. Halusin rotukoiran, ja halusin tietää mitä tulen saamaan. Vaatimuksena oli, että koira olisi varmasti kiltti, ystävällinen ja ihmisrakas. Pohdiskelin erilaisten noutajien ja spanielien välillä, ja lopulta päädyimme englanninspringerspanieliin, kun sopiva pentuekin sattui kohdalle. Niinpä meille, tai oikeastaa minulle, saapui Leewi. Leewi oli ensimmäinen täysin minun koirani, sillä minä maksoin sen ja vastasin kaikista sen kuluista ja hoidosta. Leewistä voi lukea lisää tuolta "Leewi"-sivulta.
Minä ja Leewi Pallaksella 2012
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti