Virallinen pääsiäisloma taitaa lähestyä loppuaan, minulla onneksi on koulua vasta torstaina, joten ehdin lepäillä tässä pari päivää. Lepo tulee tarpeeseen, sillä onnistuin sairastuttamaan itseni tässä viikonlopun aikana.
Meidän pääsiäinen alkoi tostaina, jolloin Vili-corgi tuli tänne Kuopioon meille pariksi tunniksi hoitoon ja käytiin myös juoksuttamassa koiruuksia koirapuistossa. Rauhalla oli vähän ongelmia, kun se on tottunut näykkimään kavereitaan jalkoihin, ja Vilin jaloissa oli poikkeuksellisen vähän osuma tilaa. Leikit sujuivat kuitenkin tosi mukavasti. Vili jopa huomasi, että Rauha on tyttö ja pyöri harvinaisen paljon Rauhan takapuolen lähettyvillä. Vaikka Vilikin on vielä ihan nuori poika!
Tällaiset silmäparit seurailivat ruuanlaittoani varsin utelijaina. |
Torstai-iltana pentukurssilla Rauha oli tosi väsynyt, kun oli koko päivän myskänyt Vilin kanssa, eikä ollut lainkaan ehtinyt nukkumaan. Tuli paljon kommenttia, että ompa rauhallinen pentu, mutta ihmekkös tuo. Ensi kerralla ei ehkä olekaan taas niin rauhallinen. :D
Perjantaina lähdettiin sitten Iisalmeen. Siellä ei oikeastaan Rauhan kannalta tapahtunut mitään erikoista. Käytin useampaan otteeseen Rauhaa ja Leewiä juoksemassa lähi metsässä, mutta muutenpa Rauha sai melkoisen lepoviikonlopun.
Otin Rauhan kanssa pikkuisen sivulle tuloja ja seuraamisia, joista Leewi innostui ihan hurjana. Se työntyi Rauhan viereen seuraamaan ja teki siinä niitä samoja juttuja mitä Rauhalta pyysin. Päätin sitten ottaa pitkästä aikaa Leewinkin kanssa vähän tokoja, joista ukkeli oli ihan koskettavan innostunut. Kuvasin vähän videotakin, jaan sen nyt tänne teidänkin iloksenne. Seuraamispaikka ei ole ehkä ihan priimaa, mutta ei sillä ole mitään väliä, kun tuo Leewin asenne oli niin pro! Kaukkarit oli vähän päässeet unohtumaan, mutta muistuttelun jälkeen nekin tuli oikein napakasti. :D
Sunnuntaina palattiin Kuopioon. Sunnuntai ei ollut lainkaan Rauhan päivä. Käytiin ennen lähtöä torilla, jossa 9-v pikkuveljeni hyppeli sellaiselle betoniselle kukkaistutusjutulle, ja Rauha ei tykännyt siitä yhtään ja räkytti koko ajan. Siitä lähti sitten räkytys kierre, ja juna-asemalla piti räkyttää kaikelle vähänkin epäilyttävälle, kuten miehelle kitarakotelon kanssa. Onneksi kohtaus meni junaan mennessa ohi ja juna matka sujui hiljaa makoillen.
Leewi on ominut minun vanhan huoneen ja sängyn, kun muutenhan se jäisi ihan käyttämättä. :D |
Viime yönä mulla oli tosi tukkoinen olo ja nukuin kamalan levottomasti ja katkonaisesti. Aamulla oli pikkaisen kuumettakin, mutta koska tänään oli SCY:n Savo-karjalan alaosaston "touhupäivä", en osannut jäädä kotiin lepäämään, vaan colliehöpinöihin piti lähteä. Aluksi oli ohjattua koulutusta, josta sain taas paljon hyviä vinkkejä miten jatkaa Rauhan kanssa tokojuttuja. Sitten käytiin pienellä yhteislenkillä, jossa Rauha sai vähän juoksennella muiden kanssa. Lopuksi otettiin esineruutua, jota sekä minä, että Rauha tehtiin ihan ekaa kertaa elämässämme. Rauha lähti innokkaasti etsimään lapastani ruudusta, ja löysikin joka kerta, mutta ei se sitä sieltä sitten minulle tuonu. Mutta no, tuomista voi alkaa vaatia, kunhan ollaan otettu enemmän noutoa. Nyt oli pääasia, että siellä ruudussa oli kivaa ja oli tosi kivaa löytää sieltä jotain! :D
Nyt sitten typeryyteni kostautuu, ja pääni on ihan tukossa ja räjähtää kohta. Minulla ei ole edes mitään kuumetta alentavaa yöksi. Noh oli silti kiva päivä!