Taas täällä avautumassa

Kiinnostus blogimaailmaa kohtaan on pienellä tauolla, varmaan siksi kun koskaan ei ole tännekään mitään positiivista kerrottavaa. Koitampa nyt kuitenkin pusertaa jotain irti.

Perjantaina Rauha kävi ekaa kertaa ikinä hierojalla. Olin varoitellut hierojan jo valmiiksi, että tämä on sitten sellainen tapaus, joka ei anna vieraiden itseään käsitellä. Hierojalle saavuttaessa sain sitten kaksi vaihtoehtoa: Joko mennään koiran ehdoilla ja ei välttämättä saada koiraa hierottua, tai sitten vain laitetaan koira kyljelleen ja hierotaan se. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä hierottavaksi minä Rauha sinne olin tuonut, en sosiaalistettavaksi. Niinpä kipattiin koira kyljelleen. Kyllähän se aluksi sieltä olisi kovin halunnut nousta, mutta kun vain pidettiin ja siliteltiin sitä siinä, niin lopulta Rauha luovutti, ja hieronta onnistui oikeastaan todella kivuttomasti. Jumeja ei löytynyt. Rauhan lihakset tuntuivat kuulma vielä tosi nuorille, että lihasta tulee varmasti lisää iän myötä. Hieronnan jälkeen Rauha teki oiiiikein pitkät ja syvät venyttelyt ihan omatoimisesta, ja hierojan sanoi, että olin antanut koirasta paljon pahemman kuvan viesteissä, kuin mitä se oikeasti oli. Mielessä vain pyöri se, miten Leewi aina lähes tulkoon nukahti hierottaessa. Rauhan kanssa sellaiseen rentouteen ei varmasti koskaan tulla pääsemään. 

Hieronnan jälkeen ajelimme Iisalmeen, jossa sitten lauantaina osallistuimme Päivä Maalla -tapahtumaan. Rauha näki vaikka mitä elikoita, lehmille piti vähän haukkuakin. Päivän lopuksi osallistuttiin vielä mätsäriin. Meitä vastassa oli saksanpaimenkoira ja Rauhan saksanpaimenkoirapelko pamahtikin sitten kehässä oikein kunnolla päälle, kun se näki yhtäkkiä mikä mörssäri se meidän takana oikein juoksee. Rauha antoi kilpakumppanilleen oikein kunnon sarjahaukut ja seisomisesta ei meenannut tulla enää mitää, kun piti korvat luimussa kytätä, mitä se kammotus oikein suunnitelee. Kaiken kukkuraksi Rauha ei antanut tuomari kopeloida itseään. Pään ja hampaat antoi katsoa hyvin, mutta kun tuomari eteni selkään, Rauha lähti pakittamaan karkuun. Tuomari antoi Rauhalle pari namua, ja kehotti minua vain pitämään koirasta lujasti kiinni. Niin sitten tein ja Rauha saatiin kopeloitua. En yhtään ymmärrä miten, mutta Rauhalle ojennettiin kuitenkin punainen nauha. 

Tuomarina mätsärissä toimi Juha Palosaari, ja vasta nyt kun nimeä tutkin, tajusin, että kyseessähän on oikea ulkomuototuomari. Punaisten kehässä ei enää sijoituttu, mutta tuomari tuli sanomaan minulle pois kätellessä, että oikein kauniisti liikkuva koira olisi, mutta tarvitsee vielä harjoitusta luoksepäästävyydessä. Saas nähdä oliko tämä luoksepäästävyysongelma nyt kertaluontoinen vai ihanko tullut jäädäkseen. Tässä kesän alussa kyllä mätsäreitä riittää, että harjoittelumahdollisuuksia on. Pitää vain kiittää onnea, että Rauha päätti alkaa pelkäämään vieraita mätsäreissä, eikä virallisissa näyttelyissä.

Eilen käytiin collieporukalla treenailemassa tottista. Tai no muut treenasi tottista, me rauhoittumista. Rauha oli niin kierroksilla. Se oli ihan vikiviki väniväni ja minä menin vielä heti alkuun sitä leikittämään. Rauhoituttiin sitten siellä kentän laidalla. Aina kun Rauha oli tyyni, käytiin tekemässä pari pikkujuttua ja sitten taas kentän laidalle rauhoittumaan. Harmi on se, että Rauha tekee ihan älyttömällä motivaatiolla silloin, kun sillä on se vikivikiväniväni päällä. Mutta ei vikisevän koiran kanssa ole lainkaan hauskaa treenata, joten mieluummin sitten pyrin laskemaan virettä. Olen vain tullut siihen tulokseen, ettei Rauhan hermot kestä sitä viretasoa, jolle se aina meenaa kentälle päästessä nousta. Ja sitten läikkyy yli ja alkaa vikinä ja ininä. Sääli sinänsä, kun joutuu oikeastaan tietoisesti laskemaan koiran motivaatiota treenata, mutta en ole kyllä keksinyt mitään muutakaan, millä tuon vikinän saisi loppumaan. Ehkäpä iän kanssa pääkin kehittyy sen verran, että ininä loppuisi. Ehkä.

Nolostuttava välikohtaus

Joulukuu toi mukanaan lumen ja joulutunnelman, joista ollaan nyt koetettu nautiskella. Jotta joulun odotus olisi Rauhasta ja Karvisestakin mielekästä, hankimme molemmille omat joulukalenterit! 1.12., kun avasin ensimmäisen luukun Rauhan joulukalenterista, yllätyin sitten melkoisesti kun luukun takaa paljastuikin suklaata! Vasta siinä vaiheessa tajusin kuikata pakkausselostusta ja kyllä vain: sokeria, voita, maitotuotteita, suklaa- ja vanilja-aromia sekä hehkutusjäännöstä! Piti sitten itsekin vähän maistaa, ja aika suklainen maku noissa tosiaan on. Jotenkin odotin, että eläinten kalenterit sisältäisivät jotain vähän lihaisampaa, mutta hyvin näyttää nuo eläinsuklaatkin maistuvan niin Karviselle kuin Rauhallekin. 

Joulukalenteri. Taitaa olla tämän vuoden juttu, kun joka ikisessä kaupassa näitä näkyy. 

Mulla oli eilen töissä hyvä päivä, ja kun Rauhan kanssa tallusteltiin tokotreeneihin, ajattelin, että ihan sama miten Rauha perseilee, ei se nyt pysty mun päivää pilaamaan. Pitäisi kuitenkin tuntea koiransa vähän paremmin, sillä Rauha pystyy mihin vain. Itse treeni meni ihan hyvin. Rauha oli skarppina. Otettiin paikallaoloa, seuraamista ja noutoa. (Noudossa Rauha on kehittynyt jo paljon, jos vertaa muutaman viikon takaiseen. ) Mutta kun lähdön aika koitti.. Yksi koirakko vielä tahkosi siinä seuraamista ja minä olin jo pukenut ulkovaatteet päälle ja puhdistin häkkiä, jossa olin Rauhaa pitänyt. Rauha odotteli siinä takana. Treenaileva tyyppi palkkasi koiransa heittämällä sille pallon vähän Rauhaa päin. Rauha ei niinkään häiriintynyt siitä pallosta, mutta kun se toinen koira ampaisi juoksuun, suuttui Räyhänen ja lähti haukkuen koiraa kohti. Rauha oli hihnassa, mutta hihna ei ollut missään kiinni, enkä minä ehtinyt siihen tarttua, niin yllättäen tuo tilanne tuli, joten Rauha pääsi suoraan toisen koiran iholle. Onneksi molemmat on kilttejä koiria, ja leikiksihän se Rauha sitä yritti laittaa, mutta kyllä minua hävetti. Roikotin Rauhan pois sieltä kentältä anteeksi pyydellen. Hyökkäyksen kohteeksi joutunut koira jäi vaan möllöttämään vähän ihmeissään, että mitä tapahtui, ja jatkoi sitten treenejä ihan normaalista, että ei mitään traumoja tainnut jäädä.

Aiemminkin olen kirjoitellut tuosta meidän ongelmasta, kun Rauhan pitää louskuttaa, esimerkisi kun muut koirat ottavat luoksetuloa, tai jos toinen koira rällää juosta kentällä. Ollaan asian kanssa kyllä kehitytty ja ollaan esim. pari kertaa tehty jo kujaluoksetulojakin muiden kanssa, niin että Rauha pysyy hiljaa. Mutta viime viikkoina Rauha on ottanut kaikessa vähän takapakkia. Saas nähdä miten tuo treenien kohtaus vaikuttaa Rauhaan, louskuttaako se ensikerralla entistä enemmän, vai aiheuttikohan tuo välikohtaus sille jonkin ahaa-elämyksen. Se jää nähtäväksi.
Rauha on kyllä kaikenkaikkiaan muuttunut paljon energisemmäksi. Koirapuistoissa se pärjää nykyään paljon paremmin, leikkii ja remuaa, eikä vain istu minun jaloissa kyrpiintynyt ilme naamallaan. Metsälenkeillä se juoksee ja riehuu, eikä vain tallustele polulla. Siitä on tullut energisempi ja ennen kaikkea itsevarmempi. Vielä kun tulisi sellaista tietynlaista viisautta tuohon päähän. Sitä odotellessa. 

Voihan pamahdus

Lähdettiin tuossa illalla Rauhan kanssa lenkille, eikä ehditty kauaksikaan kun alkoi hirveä rätinä ja pauke. Tänään oli Kuopiossa joulunavaus ja sitä juhlittiin tietysti oikein ilotulituksen voimalla, mutta enhän minä sitä muistanut. Säikähdin aivan hurjasti kun yhäkkiä ihan lähellä alkoi kamala pamahtelu ja niin taisi vähän säikähtää Rauhakin, sillä se aloitti hurjan mölyn. Kokosin itseni nopeasti ja koetin sitten rauhoutella vähän Rauhaakin, mutta eihän sitä kiinnostanut, kun se vahtasi, että mistä se pauke tulee ja samalla haukkui hurjana. Leewihän on paukkuarka, että tiedän kyllä miten sellainen koira reagoi laukauksiin, ja Rauhan käytöstä ei kyllä araksi voi sanoa. Välillä se oli aina ihan normaali ja käppäili, mutta sitten kun tuli kovempi pamahdus piti taas alkaa räyhätä. Etsin tässä nyt sitten Youtubesta videon paukkuärtyisästä koirasta. Tässä linkki ensimmäisenä löytyvään videoon, ja siihen kohtaan, jossa koira laukaustestataan, ja juuri noin se Rauhakin reagoi. Voi olla meillä melkoiset tsemabalot Uutena Vuotena. Saas nähdä.

WAAT?

Plaah.

Tulituksen jälkeen matka jatkui normaalista, joskin Rauha poltti nenänsä erään kahvilan ovella palavaan kynttilään. :D

10 kk!

Rauha täytti eilen kymmenen kuukautta, jonka kunniaksi otettiin piiiiiitkästä aikaa tytöstä oikein perinteiset seisotuskuvat. :)

Anteeksi räikeä värien käsittelyni, mutta kuva oli niin valottunut, että oli jotenkin pakko saada koira erottumaan taustasta. :D

Tämä aamu ei alkanut kovin hyvin. Sain kurkkuni kipeäksi, kun huusin Rauhalle niin kovaa, ja ensimmäistä kertaa ikinä, iskin Rauhan lattiaan rauhoittumaan. Ensiksikin ollaan Iisalmessa taas käymässä ja käytin Rauhaa ja Leewiä aamulenkillä yhtäaikaa. Vastaan tuli naapurin kaksi sakemannia todella kapealla tiellä, ja koska minulla ei ollut ollut mahdollisuutta vetää Rauhaa tien "ulkoreunaan" se ohitti koirat iham läheltä, ja päätti sitten haukkua siinä juuri koirien kohdalla. No onneksi haukahtelu loppui heti kun koirat oli ohitettu, mutta harmitti, että nyt taas kun Rauha tuntuu olevan herkässä iässä, se joutui tuommoiseen tilanteeseen, jossa koki parhaaksi alkaa rähjätä. No jospa ohitukset olisi taas ok, kun palataan Kuopioon. Mutta tämähän oli pientä sitten siihen nähden mitä TAAS tapahtui kun palattiin kotiin. Komensin koirat istumaan lenkiltä tulon jälkeen ja Rauha istahti eteiseen, ja Leewi jäi istumaan tuulikaappiin, missä säilytetään myös ruokapusseja. Päästin ensin Rauhan irti hihnasta ja sitten menin tuulikaappiin päästämään Leewiä, kun yhtäkkiä Rauha ampuu Leewin kimppuun takaani. Rauha luuli, että olin menossa ruokakaapille. Nappasin Rauhaa niskasta, huusin sille ihan täysiä ja iskin sen maahan. Siinä se mulkoili minua, mutta rauhoittui myös vähän. Komensin sitten Rauhan istumaan siksi aikaa, kun päästin Leewi pois tuulikaapista. Kun vapautin Rauhan se kävi nuuskimassa Leewiä nätisti. 

Myös eräs toinen pelottava juttu sattui tänä aamuna. Löysin nimittäin lattialta rusketavan punaisen ja limaisen veriviirun. Onkohan Rauhalla nyt sitten juoksut alkanut vai mitä? Leewi kyllä on nuuskinut sen pyllyä tavallista enemmän, mutta Leewi the naisten mies, ei yleensä todellakaan tyydy vain nuuskimiseen, ja nartussa on yhtään mitään juokuihin viittaavaakaan hajua. Toisaalta kun Rauha kohtelee Leewiä niin kuin kohtelee, voihan se olla, etten Rauhan juoksut sitten kiinnosta Leewiä niin paljon. Seurailen siis tilannetta. 

Paukkuärtyisä koira

Eilen illalla Kuopiossa vietettiin Suomen Tivolin järjestämää sataman yötä. Me ei itse tivoliin menty, mutta käytiin katsomassa järveltä ammuttu ilotulitus, tuossa sadan metrin päässä kun se oli. Otin Rauhan mukaan, jotta nään miten se suhtautuu raketteihin,sillä uutena vuotena Rauha oli vielä niin pieni, ettei se oikein tajunnut koko raketteja. Vaikka ei oltukaan ihan satamassa, vaan toisella venerannalla, ihmisiä (ja koiria) oli paljon. Me asettauduimme istuskelemaan ihan vedenrantaan tyhjälle venetelineelle. Ilotulitus oli suuri ja hieno, ja onneksi myös kovaääninen, sillä Rauha haukkui koko ensimmäisen puolikkaan raketeille. Haukku ei kuitenkaan kauas kuulunut sen paukkeen takaa. En oikein ymmärrä mitä tuo Rauhan haukku taas tarkoitti. Se haukkui häntä pystyssä raketteja rannassa meidän edessämme ja kävi aina välillä häntä heiluen antamassa minulle pusuja, ja sitten taas takaisin haukkumaan. Pelottiko sitä vai oliko sen innoissaan, en tiedä. Puolen välin jälkeen se löysi jonkun kepin, ja alkoi leikkiä sillä, ja siihen loppui sitten haukkuminenkin, ja saimme katsoa ilotulituksen lopun ihan rauhassa, tai Rauhatta, miten sen nyt sanoisi. :D

Rauha seuraa ihmeissään, mitä tapahtuu. 

Eilen käytiin myös pitkästä aikaa treenamassa Rauhan kanssa ihan vain kaksistaan kunnolla. Yleensä kahdestaan minulla on vain pari kämäistä naksua kourassa tai joku lelu ja otetaan pikkuisen tuttuja juttuja, mutta nyt mentiin ihan kentälle ja minulla oli kaikki treenivehkeet mukana! Kun saatiin ihan kunnolla kaksistaan treenailla, tulin siihen tulokseen, että paikkamakuu, hyppy, luoksetulo ja jäävät, menevät meillä jo ihan hyvin (ei siis kisavalmiita todellakaan, vaan siis omaan tasoomme nähden!), mutta seuraaminen ja nouto takkuaa pahemmin. Olen pilannut Rauhan "seuraa" käskyn palkkaamalla sitä kaiken maailman haahuamisesta, joten siirryn nyt sitten käyttämään "sivu" -käskyä seuraamisissakin. Syyskuussa meillä alkaa taas ohjatut treenit, niin aion siellä sitten valvovan silmän alla paneutua paremmin tähän seuraamisongelmaan. Noudossa ollaan otettu takapakkia. Rauha osasi jo nostaa kapulan maasta oikein ja tuoda sen minulle parin metrin päähän käteen, mutta enää ei. Jouduin naksuttelemaan Rauhalle monta ihan perus tarttumisharjoitusta, ennen kuin sain yhden onnistuneen käteen nostamisen, ja siihen sitten lopetettiinkin. Mikähän tuossa noutokapulassa ärsyttää, kun kaiken maailman käpyjä ja risuja Rauha noutaa niin mielellään. Pitäisi koettaa tehdä tokonoudostakin vähän enemmän leikinomainen, niin ehkä se sitten maistuisi Rauhalle paremmin. 

Perjantaista lauantaihin Rauha oli muuten ekaa kertaa hoidossa muualla kuin äidin luona ja oli mennyt kuulma tosi hyvin! Olin itse ihan paniikissa, kun akku oli lopussa ja olin 200 km:n päässä. Paikka oli Rauhalle uusi, eikä Rauha ollut nähnyt kaveriani kuin pari kertaa, joten pelkäsin, että se nostaa kamalan metelin, kun tajuaa, että minä lähden. Mutta onneksi huoleni olivat täysin turhia. Sisällä Rauha oli kiltisti vain nukkunut. Aluksi se oli nukkunut ovella, mutta siirtynyt siitä sitten kaverini viereen sohvalle telkkua katsomaan! Lenkillä olisi kuulma halunnut kovasti mennä muiden koirien luo, mutta itsekin joudun pitämään Rauhan nykyään ihan lähelläni tiukalla hihnalla ohituksissa, jotta ne menee hyvin, joten en ihmettele, että Rauha on koettanut käyttää tilaisuutta hyväkseen. Mutta niin, ihanaa, että tyttö on osannut käyttäytyä.