Taas täällä avautumassa

Kiinnostus blogimaailmaa kohtaan on pienellä tauolla, varmaan siksi kun koskaan ei ole tännekään mitään positiivista kerrottavaa. Koitampa nyt kuitenkin pusertaa jotain irti.

Perjantaina Rauha kävi ekaa kertaa ikinä hierojalla. Olin varoitellut hierojan jo valmiiksi, että tämä on sitten sellainen tapaus, joka ei anna vieraiden itseään käsitellä. Hierojalle saavuttaessa sain sitten kaksi vaihtoehtoa: Joko mennään koiran ehdoilla ja ei välttämättä saada koiraa hierottua, tai sitten vain laitetaan koira kyljelleen ja hierotaan se. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä hierottavaksi minä Rauha sinne olin tuonut, en sosiaalistettavaksi. Niinpä kipattiin koira kyljelleen. Kyllähän se aluksi sieltä olisi kovin halunnut nousta, mutta kun vain pidettiin ja siliteltiin sitä siinä, niin lopulta Rauha luovutti, ja hieronta onnistui oikeastaan todella kivuttomasti. Jumeja ei löytynyt. Rauhan lihakset tuntuivat kuulma vielä tosi nuorille, että lihasta tulee varmasti lisää iän myötä. Hieronnan jälkeen Rauha teki oiiiikein pitkät ja syvät venyttelyt ihan omatoimisesta, ja hierojan sanoi, että olin antanut koirasta paljon pahemman kuvan viesteissä, kuin mitä se oikeasti oli. Mielessä vain pyöri se, miten Leewi aina lähes tulkoon nukahti hierottaessa. Rauhan kanssa sellaiseen rentouteen ei varmasti koskaan tulla pääsemään. 

Hieronnan jälkeen ajelimme Iisalmeen, jossa sitten lauantaina osallistuimme Päivä Maalla -tapahtumaan. Rauha näki vaikka mitä elikoita, lehmille piti vähän haukkuakin. Päivän lopuksi osallistuttiin vielä mätsäriin. Meitä vastassa oli saksanpaimenkoira ja Rauhan saksanpaimenkoirapelko pamahtikin sitten kehässä oikein kunnolla päälle, kun se näki yhtäkkiä mikä mörssäri se meidän takana oikein juoksee. Rauha antoi kilpakumppanilleen oikein kunnon sarjahaukut ja seisomisesta ei meenannut tulla enää mitää, kun piti korvat luimussa kytätä, mitä se kammotus oikein suunnitelee. Kaiken kukkuraksi Rauha ei antanut tuomari kopeloida itseään. Pään ja hampaat antoi katsoa hyvin, mutta kun tuomari eteni selkään, Rauha lähti pakittamaan karkuun. Tuomari antoi Rauhalle pari namua, ja kehotti minua vain pitämään koirasta lujasti kiinni. Niin sitten tein ja Rauha saatiin kopeloitua. En yhtään ymmärrä miten, mutta Rauhalle ojennettiin kuitenkin punainen nauha. 

Tuomarina mätsärissä toimi Juha Palosaari, ja vasta nyt kun nimeä tutkin, tajusin, että kyseessähän on oikea ulkomuototuomari. Punaisten kehässä ei enää sijoituttu, mutta tuomari tuli sanomaan minulle pois kätellessä, että oikein kauniisti liikkuva koira olisi, mutta tarvitsee vielä harjoitusta luoksepäästävyydessä. Saas nähdä oliko tämä luoksepäästävyysongelma nyt kertaluontoinen vai ihanko tullut jäädäkseen. Tässä kesän alussa kyllä mätsäreitä riittää, että harjoittelumahdollisuuksia on. Pitää vain kiittää onnea, että Rauha päätti alkaa pelkäämään vieraita mätsäreissä, eikä virallisissa näyttelyissä.

Eilen käytiin collieporukalla treenailemassa tottista. Tai no muut treenasi tottista, me rauhoittumista. Rauha oli niin kierroksilla. Se oli ihan vikiviki väniväni ja minä menin vielä heti alkuun sitä leikittämään. Rauhoituttiin sitten siellä kentän laidalla. Aina kun Rauha oli tyyni, käytiin tekemässä pari pikkujuttua ja sitten taas kentän laidalle rauhoittumaan. Harmi on se, että Rauha tekee ihan älyttömällä motivaatiolla silloin, kun sillä on se vikivikiväniväni päällä. Mutta ei vikisevän koiran kanssa ole lainkaan hauskaa treenata, joten mieluummin sitten pyrin laskemaan virettä. Olen vain tullut siihen tulokseen, ettei Rauhan hermot kestä sitä viretasoa, jolle se aina meenaa kentälle päästessä nousta. Ja sitten läikkyy yli ja alkaa vikinä ja ininä. Sääli sinänsä, kun joutuu oikeastaan tietoisesti laskemaan koiran motivaatiota treenata, mutta en ole kyllä keksinyt mitään muutakaan, millä tuon vikinän saisi loppumaan. Ehkäpä iän kanssa pääkin kehittyy sen verran, että ininä loppuisi. Ehkä.