sunnuntai 23. elokuuta 2015

Hermolomalla


Kisaputken loputtua Rauha pääsi viikonloppuna ansaitulle hermolomalle Iisalmeen. Kävimme metsässä lenkillä ja heitimme myös molemmat Rauhan kanssa talviturkit lauantaina. Rauha ei ole lähtenyt uimaan koko kesänä, mutta nyt kun itse kävin ensin uimassa, niin sitten sain talutettua Rauhankin pannasta järveen. Kun epävarmuus uimista kohtaan saatiin murrettua, uiskenteli Rauha kepin perässä jo ihan itsekseenkin kuin vanha tekijä. Pitää käydä heti ensi viikolla uudestaan uittamassa Rauhaa, jottei uimisen mukavuus pääse taas unohtumaan. 

Viikonloppu sujuikin Rauhan osalta lekotellessa. Ainut mikä häiritsi Rauhan rentouttavaa hermolomaa, olivat ruoka-ajat. Rauha on edelleen todella älleä ruuistaan, ja kun ruoka-aika alkoi lähestyä, Rauha alkoi rähistä Leewille ja kulki sen perässä kokoajan painostamassa sitä. Koirat ruokitaan tottakai eri huoneissa. Ei Leewi suostuisi edes syömään, jos Rauha on näköetäisyydellä. Niin tassun alle on vanha pappa joutunut. 

Välillä Leewi innostuu leikkimään Rauhan kanssa.

Mörkösieni.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti