No mutta mikä menikään siis vikaan. Eilen oli taas jäljen alkeet ja heti perään tokon alkeet. Jäljessä Rauha haukkuu aina kun jätän sen yksin ja lähden vetänään jälkeä. Olen jotenkin jo niin turtunut siihen, etten jaksa välittää. Jäljet Rauha kuitenkin malttaa nuuskia hyvin. Se vain on jotenkin niin innoissaan siellä, ettei nuoren koiran itsehillintä riitä, ja sitten pitää purkaa sitä intoa haukkumalla. Mutta mikä poikkesi tavallisesta oli se, että se haukku jäikin yllättäen päälle, ja tokoon mentäessä Rauha heti ekana piti kunnon haukkumiskonserton. Kyllä se aiemminkin on saattanut vähän haukahdella, jos on pitkiä odottelutaukoja, mutta nyt se haukkui kentänreunalla ihan kunnolla. Lisäksi kun oli miedän oma vuoro, se haukkui myös niinä aikoina kun juttelin ohjaajan kanssa. Haukkuminen loppui, luojan kiitos, jossain puolessa välissä treenejä, mutta olisi saanut loppua kyllä jo paljon aikaisemmin. Olen saanut aina ohjeeksi vain olla huomioimatta Rauhaa kun se haukkuu. Rauhahan haukkuu tuollaisissa tilanteissa pääasiassa minulle. Se katsoo minua, haukkuu, katsoo taas hetken ja haukkuu taas. Juteltiin nyt ohjaajan kanssa, mikä olisi paras tapa saada Rauha hiljaiseksi, kun ei tuo huomiotta jättäminen vain toimi. Kokeiltiin sitten komentamista, mutta sen toimivuus on niin hetkellistä, että aika turhaa sekin. Ohjaaja sitten ehdotti, että annan Rauhalle aina jonkin tehtävän, vaikka paikalla olon, siksi aikaa kun Rauhan pitää odotella ja me ohjaajan kanssa jutellaan. Tekniikka toimi, ja Rauha pysyi hiljaa. En kuitenkaan viitsi laittaa tuon ikäistä pentua mihinkään 5-10 minuutin paikallaoloihin toisten suoritusten ajaksi, joten tekniikka ratkaisee vain osa ongelmaamme. Yksi toinen kurssilainen ehdotti, että hankkisin häkin, johon pistäisi Rauhan aina kentälaidalla rauhoittumaan, kun on pitkiä odotuksia. Idea oli hyvä, ja nyt varmaan pitäisi suunnata sitten häkkikaupoille.
Tänä aamuna luulin jo että haukkutilanne on rauhoittunut, kun heti omassa pihassa tuli vastaan aamulenkillä pieni räksyttävä koira, ja Rauha käyttäytyi niin hyvin. Mutta karu totuun iski naamalle, kun ajelimme Rauhan kanssa autolla koirapuistolle, ja kun avasin takapenkin oven, Rauha pomppasi ilman mitään lupia autosta ulos. Sieltä oli vähän matkan päästä juuri kävelemässä mäyräkoira omistajansa kanssa, joka ilmeisesti säikähti tilannetta ja alkoi haukkua hurjana Rauhalle. Siitäkös se sempalo sitten alkoi, kun Rauha päätti vastata kaverilleen..-.- Komensin Rauhan takaisin autoon ja siellä se sitten odotteli, kunnes mäyris oli tarpeeksi kaukana.
Tämä haukkuminen on kyllä jotain niin raivostuttavaa. Jospa se ajan kanssa häviäisi. Tai sitten ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti