lauantai 12. heinäkuuta 2014

Tassuhaava

Rauhan "mahatauti" meni onneksi ohi päivässä, mutta jotta ei olisi liian mukavaa, huomasin heti perään Rauhan tassussa jonkilaisen haavan. Haava on varpaiden välissä, joten en olisi edes huomannut koko haavaa, jos Rauha ei olisi nuollut sitä niin antaumuksella. Ostin puhdistusainetta ja suihkuttelin sitä haavaan. Rauha aristaa haavaa kyllä tosi paljon ja puhdistusainekin varmaan kirvelee ikävästi, joten puhdistaminen on melkoista taistelua. Nuoleminen on nyt kuitenkin vähentynyt paljon, en ole nähnyt Rauhan nuolevan haavaa enää pariin päivään, joten jospa se olisi parantumaan päin. 

Muutenpa meillä on nyt mennyt ihan hyvin. Niin no, paitsi että Rauhasta on tullut kamalan omiva ruokansa suhteen. Tultiin eilen Iisalmeen, ja kun ruokin Rauhan ja Leewin yhtäaikaa, joudun kokoajan valvomaan, että Leewikin saa syödä. Myös kotona Kuopiossa sattui konflikti toissapäivänä, kun annoin Rauhalle rustoluun. Karvinen yritti päästä nuuskimaan, minkä herkun Rauha olikaan saanut ja Rauhapa hyökkäsi sitten Karvisen päälle. Karvinen säikähti ja ampaisi kirjahyllyn alle piiloon. Olipa tosi kiva jättää ne kahdestaan kotiin työpäivän ajaksi, mutta onneksi, kun tulin kotiin iltapäivällä, olivat ne jo unohtaneet riitansa ja kaveerasivat taas tuttuun tapaan. 

No mut siis MUUTEN on menny ihan hyvin. Jäljestyksen alkeiskurssi loppui tällä viikolla, ja päätettiin, ettei mennä jatkokurssille, sillä jo noissa alkeisasioissa on niin ohjaajalle kuin koirallekin opettelemista tälle kesälle. Tokon alkeiskurssin vika kerta on ensiviikolla ja olen laittanut "hakemuksen" jatkopaikkaa varten. Ilmoitin Rauhan Sawo Showhun lauantaille, jonne ei kyllä ole mitään tavoitteita, mutta kyllähän sitä kotikaupungin näytelmiin on mentävä.

Mutta tässäpä taisi olla viimeisen viikon merkittävämmät tapahtumat. Mulla menee paljon aikaa töissä ja Rauha on päivät yksin kotona. Jätän sille aina jonkin pahvin, jota se saa repiä.



p.s. Rauha esiintyy uusimmissa collie-sanomissa. Sivun 106 vasen alanurkka! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti