torstai 17. heinäkuuta 2014

Tokon alkeet päättyi

No nyt se on sitten tokon alkeiskurssikin ohi. Viimeisellä kerralla otettiinkin aika hard core juttuja, nimittäin ohjattua noutoa ja tunnaria. Eihän tuo minun pylleröiseni osaa edes vielä perusnoutoa, niin oli vähän hassua treenata jo nyt näitä vaikeampia. Harjoitukset olivat kuitenkin niin alkeita, että Rauha otti ne enemmänkin leikkinä, kuin treeninä ja hauskaa siis oli!





Saatiin ohjaajalta yksi tunnarikapula kotiin viemiseksi ja olin jo ihan innoissani, että päästään harjoittelemaan sillä kotona, mutta minä pönttö unohdin sen sitten tuolille päivän ajaksi, ja niin oli tunnarikapula kovin palasina vastassa, kun palasin töistä. Mutta eipä nuo paljoa maksa. Voisi ostaa erän samalla kun käy hankkimassa myös sen noutokapulan. 



Otettiin viimeisellä kurssikerralla myös jääviä, ja olin ihan yllättynyt mitän hyvin ne meni. Sunnuntain collietreeneissä otin ekaa kertaa koulutukseen mukaan tennispallon, ja nyt kurssilla kokeiltiin toista kertaa ja Rauha kekkasi idean heti kun palkkana oli pallo namujen sijaan. Rauha on ihan hulluna tennispalloihin. Onneksi asumme tenniskenttien vieressä, niin täällä niitä riittää!


Eipä ole tämän kummoisempaa kirjoitettavaa. Halusin vain tulla jotain rustaamaan ja jakamaan kuvia Rauhasta ja Leewistä metsässä. Huomenna lähdemme Ristiinaan ja seuraava päivitys onkin sitten siitä reissusta! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti