sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Collie-jäljestystä

Tänään oli vuorossa jäljestyspäivä kera collieiden. Otimme kouluttajien valvovan silmän alla jälkeä ja esineruutua. 

Ensin oli vuorossa jälki. Tein Rauhalle jäljen ja aluksi kouluttaja vain katsoi, kuinka me se teemme. No Rauha jylläsi tuttuun tapaan eteenpäin. Jäljellä tuli vahingossa kulma, ja siinä Rauha sitten eksyikin. Muuten se pysyi jäljellä, ja loppupalkkakin löytyi, mutta kouluttaja sanoi, että jäljestystä se Rauhan meno ei kyllä ollut. :D Kyllähän Rauha hajua seurasi, mutta tarkkaa se homma ei todellakaan ollut, vaan ihan turhan sinkoilevaa ja malttamatonta. Toinen jälki tehtiinkin sitten namijälkenä ja se mentiin tooosi hitaasti, niin että kouluttaja piti Rauhan hihnaa ja minä näytin Rauhalle askel askeleelta missä pitää mennä. Tarkoitus olisi nyt sitten syksy jatkaa näillä namijäljillä, jotta Rauha oppii työskentelemään rauhallisemmin ja tarkemmin. Kouluttaja sanoi, että tämä on vain hänen näkemyksensä ja tapansa, että ei meidän ole sitä pakko lähteä toteuttamaan. Minusta olisi kuitenkin paljon mukavampi mennä tuolla metsässä niin, että tiedän kokoajan missä me ollaan menossa ja muutenkin vauhtia ei tarvitsisi olla niin paljon. Joten aivan varmasti kuuntelemme ohjeita ja jatkamme namijäljillä loppusyksyn. 

Esineruudun kanssahan meille tuli viimeksi pieni konflikti, kun Rauha ei halunnut ottaa kännykkäkoteloa suuhun. Kävin sitten lauantaina ottamassa Rauhan ja Leewin kanssa lelulla ja pienellä ja helpolla ruudulla yksikseni esineruutua, jotta näkisin vähän, oliko Rauhalle jäänyt mitään traumoja tuosta edelliskerrasta. Videoin ruudun, jotta olisi tännekin jotain kuvamateriaalia. Vähän Rauha jäi esineellä miettimään, että mitäs nyt, mutta rohkaisun jälkeen kuitenkin toi sen! 


Tänään tehty esineruutu oli sitten taas todella suuri. Suurempi kuin kilpailuruutu. Kokeneemmat koirakot saivat harjoitella irtaantumista. Rauhalle tehtiin niin, että kouluttaja kävi näyttämässä, että tänne meni esine ja sitten lähetin Rauhan. Rauha ampui innolla matkaan, mutta se ei ollut ihan ilmeisesti nähnyt mihin esine tiputettiin, sillä suunta oli väärä. No siellä Rauha aikansa juoksenteli ja hetken jo näytti siltä, että se hakee jonkin kokeneemmille tarkoitetuista kaukaisista esineistä, mutta sitten Rauha kaartoi takaisin ja löysi tiputetun esineen ja toi sen. Päätettiin, ettei oteta enempää, kun eka esine palautui niin hyvin ja Rauha oli sitä niin kovalla innolla etsinyt. Kamerakoteloepisodikin kummitteli mielessä, joten parempi lopettaa onnistuneeseen ja positiiviseen suoritukseen. 

Loppukevennykseksi vielä Leewi-papan esineruutu. Tämä on Leewin elämän toinen esineruutu ja tarkoituksena oli vain se, että Leewikin pääsee tekemään jotain ja sillä on kivaa! Laittakaa ääniä pienemmälle jos minun lässytys ei kiinnosta. :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti