sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Rauhalliset kaverit hakusessa

Rauha on juoksujensa jälkeen rauhoittunut melko paljon. Erityisesti sen huomaa muiden koirien kanssa. Rauha ei riehu enää lainkaan niin kuin ennen. Koirapuistoihin ei voida todellakaan mennä, jos siellä on enemmän kuin kaksi koiraa, tai jos siellä on yhtäkään hyvin riehakasta koiraa, sillä Rauha vain tulee istumaan minun jalkoihini. 1-2 rauhallista kaveria on vielä kyllä tosi jees, ja Rauha tykkää edelleen leikkiä juoksuleikkejä ja pienesti painiakin, mutta jos toinen koira esim. hyppää Rauhan selkään, niin se ahdistuu suuresti ja uroksille antaa kyllä hammastakin liian kiihkeästä käytöksestä. 


Nyt sitten pitää selvitellä, miten Rauha tulee vanhojen, riehakkaiden kavereidensa kanssa toimeen. Tapasimme eilen Tyyne-dopperin. Viimeksi Rauha oli ihan alakynnessä, joten lähdettiin testaamaan läheiselle aallonmurtajalle, miten nyt käy. Rauha ja Tyyne leikkivät ihan hyvin. Tyyne kellisti Rauhan useaan otteeseen, mutta Rauhan ei siitä liiemmin välittänyt, jatkoi vain taistelua sitten makuuasennosta. Siirryttiin siitä sitten eräälle nurmikentälle, jossa otetiin molempien koirien kanssa namijäljet ja Tyyne myös tottisteli. Kentälläkin tytöt leikkivät, mutta siellä alkoi jo loppua kohden huomata, että Rauhalla alkoi leikkihalut loppua paljon ennen Tyyneä. Rauha koitti vain nuuskia ja tutkia paikkoja ja Tyyne olisi halunnut painia. Onhan Tyyne ja Rauha kovin epäsopusuhtainen pari. Vaikka tytöillä ei tuota korkeuseroa kamalasti ole, niin on Tyyne kuitenkin paljon energisempi ja voimakkaampi kuin Rauha. 


Ajateltiin, että ensi kerran kun lähdetään metsään, niin otetaan mukaan myös hollanninpaimenkoira Syndra. Silloin Tyyne ja Syndra voivat nahistella keskenään, ja Rauha voi sitten vaipua hajumaailmoihinsa, jos siltä tuntuu. Harmittavaa tämä vähän kyllä on. Sopivia kavereita on muutenkin niin vaikea löytää, niin nyt jos Rauha vielä alkaa nirsoilla entisestään leikkikavereidensa suhteen, voi käydä niin, ettei kohta ole enää montaakaan jäljellä. 

Tämän parempaa kuvaa juoksevista koirista minun kamerallani ei voi saada. :D
Tuttu asetelma. 

Rauha ottaa mallia. 


4 kommenttia:

  1. Jospa tuo rauhallisuus olisi sitä samaa "laiskakausi", mikä Mainilla tuli ensimmäisen juoksunsa jälkeen. Vähän alkaa näyttää, että nytkin tulee sellainen, vaikkei ehkä niin voimakkaana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo. Toivottavasti, ja pakko ainakin osittain olla, sillä kotona tuo vain nukkuu.. D:

      Poista
  2. Lennu ja Rauha eivät luultavasti tulisi kovin hyvin toimeen. :D Lennussa ei ole kyllä näkynyt minkäännäköisiä rauhoittumisen merkkejä (melkeinpä päinvastoin), mutta ei sillä toki niitä rauhoittavia juoksujakaan ole ollut ;D

    Välillä kyllä käy Lennuakin vähän sääliksi, kun se haluaisi niiiiiin kovasti leikkiä kaikkien kanssa, mutta se on välillä vähän raju (tai aika useinkin) ja jos sen kanssa ei lähde kaveri leikkimään, niin se on tosi kovaääninen ja aivoton. Tämä johtaa sitten siihen, että useimmat koirat eivät siitä erityisemmin tykkää. :D Onneksi on pari yhtä aivotonta kaveria, joiden kanssa voi harrastaa päätöntä menoa yhdessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, ettei Rauha kamalasti arvostaisi. :D Varsinkin jos Lennulla on taipumusta hyppiä selkään, niin saisi kyllä äkäiset lähdöt tältä tyttöseltä. Toisaalta kyllä Rauha on sen verran rasisti, että jos vastapuoli omistaa patonkinenän, niin silloin se kelpaa leikkikaveriksi paljon herkemmin, kuin jokin muun rotuinen. :D

      Poista