sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Näyttelyt 2015

Vuosi 2015 alkoi meillä säpäkästi, sillä heti torstaina oli ekat tokotreenit uudessa hallissa. Myös ryhmässä on tapahtunut vähän muutoksia, osan jäädessä pois tai vaihtaessa ryhmää uuden hallin ja aikamuutoksen takia, mutta torstaina meitä oli vain neljä treenaamassa, joten ei vielä tavattu uusia ryhmäläisiä. Uusi halli on todella tilava ja valoisa, mutta se sijaitsee 30 km:n päässä, mikä on todella harmi. Onneksi saatiin järkättyä kimppakyyti.
Perjantaina sitten käytiin näyttelytreeneissä, joissa olikin poikkeuksellisen paljon koiria. Rauha käyttäytyi hyvin ja antoi niin naisen kuin miehenkin tutkia itsensä enempiä heilumatta tai mielistelemättä. Meillä kun on tuo tutkimistilanne se haastavin, niin on aina kiva päästä treenaamaan sitä.
Eilen, eli lauantaina, oli sitten vuoden eka mätsäri. Ensi viikonloppuna on Kajaanin kansainvälinen näyttely, joten porukkaa oli mätsärissäkin sen mukaisesti. Rauha kilpaili isoissa aikuisissa, jossa koiria oli 50, tuloksena sininen nauha ja ei sijoitusta. Yksilöarvostelussa Rauhalla oli vähän liikaa vauhtia ja se otti ravissa muutaman laukka-askelen takajaloillaan, mutta muuten se käyttäytyi oikein hyvin. Tuomari tosin paheksui liimattuja korvia. Oli kuitenkin ihan kiva mätsäripäivä ja saatiinpahan harjoitella tuota täyteenpakatun hallin tunnelmaa. Kotiin palatessa kyllä hytistiin Rauhan kanssa molemmat kun oltiin istuskeltu yli 4 tuntia maksimassaan 10 asteisessa hallissa. :D

Katselin tuossa collieiden ensi vuoden näyttelykalenteria, ja ensi vuonna on ihan tosi paljon näyttelyitä tässä meidänkin lähellä. Tein sitten listan kaikista meille varteenotettavista näyttelyistä. Todellakaan ei olla kaikkiin menossa. Maksimissaan ehkä 5 näyttelyissä käydään ensi vuonna, mutta että missä näistä, niin siitä en ole vielä laisinkaan varma. Luultavasti junnuillaan nyt kevät kun voidaan ja sitten käydään kesällä 1 tai 2 "isompien luokkien" näyttelyä loppuvuodesta.
Kajaani KV on nyt tulossa ensi viikonloppuna, ja en tiedä johtuuko se siitä, että nyt olen alkanut katsoa Rauhaa lähestyvän näyttelyn myötä kriittisemmin vai onko Rauha alkanut piruuttaan kiusata minua, kun näyttää, että Rauha liikkuu edestä ihan oudosti. Se kerii tassuillaan ja kyynerpäät osoittaa ulospäin ja hyvä ettei etutassut mene ristiin, kun se ravaa. Kai tämä on tätä viimehetken "miksi ilmoitinkaan sen" -paniikkia.
Tässä tämä lista kaikista ensi vuoden näyttelyistä, jotka sijaintinsa puolesta sopisivat meille:

11.01. Kajaani KV

28.03. Turku KV (Tapaamaan pentuesisaruksia?)

19.04. Outokumpu RN (Vika mahis junnuilla)

16.05. Varkaus KV
17.05. Rauma KR (Kaverin luo?)

06.06. Keitele RN
27.06. Pieksämäki KR

11.07. Oulu KV (Kaverin luo?)
12.07. Oulu KV (Kaverin luo?)
25.07. Mikkeli KV

02.08. Iisalmi KV
16.08. Kajaani RN

21.11. Jyväskylä KV
22.11. Jyväskylä KV

Mitään kummempia tavoitteita meillä ei edelleenkään näyttelyrintamalle ole. Mikään ykkösjuttu se kun ei kummallekaan ole, mutta minusta on kiva käydä aina silloin tällöin nuuskimassa näyttelymaailmaakin, niin siksi raahaan myös Rauha-rukan sinne mukanani. Jospa me vielä tänäkin vuonna se EH jostain napataan!

Ettei ihan tule kuvaton postaus, niin tässäpä Rauhan 8 vk posekuva.

4 kommenttia:

  1. Mikkeliin!! :) Mä aattelin olla hurja ja ehkä ilmottaa Eedlan, JOS sattuu hyvä tuomari. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikkeli voisi käydä, jos ollaan tuohon aikaan Janin äidin luona Ristiinassa. Jos näyttelyt eivät olisi niin kallista lystiä, niin voisin ilmoittaa Rauhan vaikka noihin kaikkiin, mutta koska mitään erikoisia tuloksia tuskin tulee, niin käy liikaa kukkarolle jos useaan ilmoittaa. :D Pitää katsella lähempänä sitten kesän aikatauluja. :)

      Poista
  2. Pitkä lista näyttelyitä ja ei yhden yhtäkään samaa, kuin mun suunnitelmissa (löytyy blogin kalenterista), höh :D Tai no Jyväskylää voisin ehkä harkitakin, saa nähdä! Ja btw mun mielestä typerää mätsärituomarilta paheksua liimakorvia. Meille ei oo liimakorvista sanottu mitään muuta, kuin "nätit korvat", höhöö :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kävin kattomassa teidänkin listan, ja oikeastaan Joensuu on ainut mikä olisi sen verran järkevällä etäisyydellä, että sinne viitsisi täältä lähteä näyttelyn takia. Kotkan ja Kuopion välimatka näyttää olevan reilu 300 km, että se taitaa selittää sen, miksi suunnitelmamme ovat niin erilaiset. :D
      Ja ei ole meilläkään ennen puututtu korvien liimaamiseen. Ei se varmaan nytkään tulokseen kamalati vaikuttanut, mutta ymmärrän kyllä, että se näyttää varmaan aika typerältä touhulta ulkopuolisen silmissä. :D

      Poista