perjantai 5. helmikuuta 2016

Tikkien poisto

Elämä leikkaushaavan kanssa on ollut hankalampaa kuin olisin odottanut. Hoito-ohjeet käskivät puhdistamaan haavan päivittäin antiseptisellä liuoksella, mutta juttelin asiasta äitini kanssa, ja hän oli sitä mieltä, että antiseptinen vain hidastaa parantumista, jos haava on muuten siisti. Annoin haavan sitten parantua aluksi omalla painollaan, ja haava alkoi parantuakin hyvin. Viime viikon loppuna Rauha oli jo tosi menevällä ja iloisella päällä ja käytiinkin ihan kunnon hihnalenkki.
Mutta sitten. Maanantaina. Katsoin illalla haavaa ja se näytti hiukan punertavalta. Päätin sihauttaa siihen hiukan antiseptistä. Siitä alkoikin alamäki. Antiseptinen kirveli, ja Rauha meni sekaisin. Rauha yritti nuolla tötterönsä kanssa haavaa ja siinä se sitten sen oppi: raapimaan haavaa muovisella kaulustötteröllään. :( Koetin puhdistaa antiseptisen pois vedellä, ja kuivasin haavan ja laitoin siihen vielä laastarinkin, mutta ei auttanut. Rauha sai haavan pinnan raaputettua rikki. Olen joutunut pitämään haavan päällä laastaria joka yö, jotta Rauha ei vain ala raaputtelemaan kaulurillaan haavaa.

Tänään oli tikin poisto. Lääkäri kävi katsomassa haavan, mutta ei määrännyt kuitenkaan antibiootteja. Haavaan laitettiin jotain rasvaa, ja eläinlääkäri uskoi, että haava alkaa nyt parantua nopeammin, kun tikit on poissa. Lisäksi haava on kuulma kiinnitetty niin, että nahkan reunat ovat päälleikkäin, eivätkä vastakkain Haava on siis umpeutunut hyvin ja Rauha on (onneksi) päässyt tekemään tuhoa vain päällimmäisen nahkakerroksen kulmaan. Haavaan laitettiin jotain rasvaa. Pitää toivoa, ettei se mene enää pahemmaksi. Jälkiviisana voin sanoa, että olisi kannattanu putsailla haavaa pelkästään vedellä ja jättää se antiseptinen kokonaan käyttämättä. 

Tämän viikon Rauha on ollut aika vaisu. Lenkkeilee kyllä mielellään, mutta kotona vain nukkuu. Juo tosi huonosti, joten olen lisännyt ruuan sekaan paljon vettä. Ruokahalu on onneksi ihan entisensä. 

Mutta hei! Myös jotain hyvää tämän haavamyllerryksen lisäksi! Rauhan selkätulokset tuli eilen kennelliitolta, ja Rauhalla on näiltä osin terve selkä! :) Tästä on kiva jatkaa aksailuja, kunhan saan tytön taas kuntoon!

Piristyskuva: Rauha ja Maini jäällä pari päivää ennen Rauhan leikkuasta. (c) Anne K. 

2 kommenttia:

  1. Kun Helmi steriloitiin niin nimenomaan sanottiin, että vedellä vaan huuhdellaan. Tosin sillä oli sulavat tikit, joten en tiedä onko siinä eroa.
    Kannattaa ostaa apteekista Vetramil-voidetta, toimii tosi hyvin haavoihin ja rupiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Kävin hakemassa tuota Vetramilia ja laiton haavaan. :)

      Poista