perjantai 10. huhtikuuta 2015

Wihii!

Kaikki postauksen kuvat (c)Riina Korhonen

Jihuu, me päästiin HuPu:n agilityn alkeiskurssille kesäksi. Kurssi alkaa toukokuun alussa ja kestää elokuuhun asti. Tänään oli hallittavuus testi ja minä olin ihan painessa siitä. Minulla oli Rauhalle vaikka mitä eri herkkuja, jotta voisin sitten vaikka vaihtaa, jos näyttäisi, että Rauhaa ei vaikka nakki kiinnostakaan. 
Hallilla minua odottikin positiivinen yllätys kun moni oli perunut tulonsa hallittavuustestiin ja yksi koirakko ei muuten vain ilmaantunut paikalle. Meitä oli testissä yhteensä neljä, joten kaikki testiin osallistuneet pääsivät kurssille. Oli kyllä hiukan ylivarustautunut olo kaikkine nakkeineni sun muiden juttujen kanssa, mutta mitäpä tuosta, kunhan päästiin mukaan. :) Testi meni muuten hyvin, mutta kun jätin Rauhan luoksetuloa varten istumaan paikalleen, se ryökäle meni maahan. En viitsinyt siinä testissä alkaa sitä hinkuttamaan, niin pitääpä ottaa näitä istumaan jääntejä toko-treeneissä, vaikka omasta mielestäni olen kyllä niitä paljon tehnytkin. Jospa Räyhis ei uusisi tätä sunnuntain möllitokoissa. 

Eilen toko-treeneissä Riina otti kuvia, ja niinpä meistäkin on nyt Rauhan kanssa muutama treenikuva! Otettiin paljon pyllynkäyttöharjoituksia, joten kuvat on sen mukaisia. 





"Ai näinkö sitä peppua heilautellaan?"

Voi sitä söpöyden määrää, kun Rauha tajusi, että meitä kuvataan. <3 :)
Ennen treenejä käytiin Riinan ja Dannyn kanssa pienelle metsälenkillä. Rauha päätti sitten pelätä ja pakoilla Dannya oikein urakalla. Kun Danny juoksi päinkään, alkoi neiti kiljua. En ymmärrä. Aina Rauha on vähän Dannya varonut, mutta on se ennen sentään leikkinyt. Ilmeiseti Rauha on nyt liittänyt Dannyn johonkin ikävään kokemukseen, vaikka ei Danny ole koskaan vihamielinen Rauhaa kohtaan ollutkaan. :(

"Apua! Apuaaa!"
Rauha löysi kepin, jonka Danny kävi siltä varastamassa.
 Tässä kuvasarja kuinka  Rauha koettaa saada keppinsä takaisin:
"Mitäs Danny duunaa?"
"Käynpäs vilkaisemassa!"
"Hei! Mun keppi!"
"Jos minä sen ihan varovasti tuosta nappaan."
"Ou nou.."
"Pakoooon!"

4 kommenttia: