Sorsasalo

Jotta pääsisin Rauhan kanssa treenaamaan myös agilitya omatoimisesti, ostin avaimen sorsasalon aksakentälle kesäkaudeksi. Myös Anne otti avaimen, joten ajatus olisi nyt käydä yhdessä treenailemassa kerran viikossa. Maini on jo koko kevään treenanneena Rauhaa paljon pidemmällä, mutta eipä se mitään haittaa, kun rakennetaan vaan sitten aina mainille rata ja Rauhan kanssa tehdään parin esteen pätkää sieltä sitten. Lisäksi meillä on molemmilla nyt kesäksi urakka nimeltä kepit, joka olisi tarkoitus tytöille päähän tahkota kesän aikana. Anne ja Maini varmaan alkavat opetella myös kontaktiesteitä, mutta me jätetään ne Rauhan kanssa syksymmälle. 

Tennispallot ovat Rauhan suurin rakkaus. (c) Anne Kylmäoja

Tänään käytiin tekemässä ekat treenit sitten Annen kanssa. Rauhan kanssa opettelin vasta sitä, että Rauha irtoaa minusta ja työskentelee omatoimisesti. Esteistä hallitaan tällä hetkellä suora putki ja hyppy. :,,D Lisäksi keppitreenit on aloitettu ja ne etenee pikkuhiljaa. Sen kummempaa kerrottavaa meidän alkaneesta agilityurasta mulle ei vielä olekaan, mutta kunhan kerroin, että kyllä me treenataan! Ainakin yritetään. Anne ehti räpsäistä pari kuvaakin tältä päivältä. Me tarvitaan tosin Rauhan kanssa vielä niin paljon apparia, että kamalasti ei Anne joutanut kuvailemaan. 

Tän mä osaan! T. Rauha ja pöksyt (c) Anne Kylmäoja

(c) Anne Kylmäoja

Pöksyt esiin

Rauha-neiti aloitti tänään juoksunsa. Piti siis kaivella pinkit pöksyt keppitreeneihin. Ihan hyvin tuo niihin onneksi suhtautuu. Aluksi piti vähän nuuhkia niitä, mutta eivät sen enempää häiritse.

Onneksi nämä juoksut alkoi nyt, niin eivät häiritse meidän kesän ja syksyn suunnitelmia. Ensi viikolla ei päästä mätsäriin, mutta se nyt ei ole suuri murhe. Toivon myös, että Räyhän veemäisyys on johtunut edes osittain juoksuista.

Rauha pöksyineen n. 9 kk sitten. 

Taas täällä avautumassa

Kiinnostus blogimaailmaa kohtaan on pienellä tauolla, varmaan siksi kun koskaan ei ole tännekään mitään positiivista kerrottavaa. Koitampa nyt kuitenkin pusertaa jotain irti.

Perjantaina Rauha kävi ekaa kertaa ikinä hierojalla. Olin varoitellut hierojan jo valmiiksi, että tämä on sitten sellainen tapaus, joka ei anna vieraiden itseään käsitellä. Hierojalle saavuttaessa sain sitten kaksi vaihtoehtoa: Joko mennään koiran ehdoilla ja ei välttämättä saada koiraa hierottua, tai sitten vain laitetaan koira kyljelleen ja hierotaan se. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä hierottavaksi minä Rauha sinne olin tuonut, en sosiaalistettavaksi. Niinpä kipattiin koira kyljelleen. Kyllähän se aluksi sieltä olisi kovin halunnut nousta, mutta kun vain pidettiin ja siliteltiin sitä siinä, niin lopulta Rauha luovutti, ja hieronta onnistui oikeastaan todella kivuttomasti. Jumeja ei löytynyt. Rauhan lihakset tuntuivat kuulma vielä tosi nuorille, että lihasta tulee varmasti lisää iän myötä. Hieronnan jälkeen Rauha teki oiiiikein pitkät ja syvät venyttelyt ihan omatoimisesta, ja hierojan sanoi, että olin antanut koirasta paljon pahemman kuvan viesteissä, kuin mitä se oikeasti oli. Mielessä vain pyöri se, miten Leewi aina lähes tulkoon nukahti hierottaessa. Rauhan kanssa sellaiseen rentouteen ei varmasti koskaan tulla pääsemään. 

Hieronnan jälkeen ajelimme Iisalmeen, jossa sitten lauantaina osallistuimme Päivä Maalla -tapahtumaan. Rauha näki vaikka mitä elikoita, lehmille piti vähän haukkuakin. Päivän lopuksi osallistuttiin vielä mätsäriin. Meitä vastassa oli saksanpaimenkoira ja Rauhan saksanpaimenkoirapelko pamahtikin sitten kehässä oikein kunnolla päälle, kun se näki yhtäkkiä mikä mörssäri se meidän takana oikein juoksee. Rauha antoi kilpakumppanilleen oikein kunnon sarjahaukut ja seisomisesta ei meenannut tulla enää mitää, kun piti korvat luimussa kytätä, mitä se kammotus oikein suunnitelee. Kaiken kukkuraksi Rauha ei antanut tuomari kopeloida itseään. Pään ja hampaat antoi katsoa hyvin, mutta kun tuomari eteni selkään, Rauha lähti pakittamaan karkuun. Tuomari antoi Rauhalle pari namua, ja kehotti minua vain pitämään koirasta lujasti kiinni. Niin sitten tein ja Rauha saatiin kopeloitua. En yhtään ymmärrä miten, mutta Rauhalle ojennettiin kuitenkin punainen nauha. 

Tuomarina mätsärissä toimi Juha Palosaari, ja vasta nyt kun nimeä tutkin, tajusin, että kyseessähän on oikea ulkomuototuomari. Punaisten kehässä ei enää sijoituttu, mutta tuomari tuli sanomaan minulle pois kätellessä, että oikein kauniisti liikkuva koira olisi, mutta tarvitsee vielä harjoitusta luoksepäästävyydessä. Saas nähdä oliko tämä luoksepäästävyysongelma nyt kertaluontoinen vai ihanko tullut jäädäkseen. Tässä kesän alussa kyllä mätsäreitä riittää, että harjoittelumahdollisuuksia on. Pitää vain kiittää onnea, että Rauha päätti alkaa pelkäämään vieraita mätsäreissä, eikä virallisissa näyttelyissä.

Eilen käytiin collieporukalla treenailemassa tottista. Tai no muut treenasi tottista, me rauhoittumista. Rauha oli niin kierroksilla. Se oli ihan vikiviki väniväni ja minä menin vielä heti alkuun sitä leikittämään. Rauhoituttiin sitten siellä kentän laidalla. Aina kun Rauha oli tyyni, käytiin tekemässä pari pikkujuttua ja sitten taas kentän laidalle rauhoittumaan. Harmi on se, että Rauha tekee ihan älyttömällä motivaatiolla silloin, kun sillä on se vikivikiväniväni päällä. Mutta ei vikisevän koiran kanssa ole lainkaan hauskaa treenata, joten mieluummin sitten pyrin laskemaan virettä. Olen vain tullut siihen tulokseen, ettei Rauhan hermot kestä sitä viretasoa, jolle se aina meenaa kentälle päästessä nousta. Ja sitten läikkyy yli ja alkaa vikinä ja ininä. Sääli sinänsä, kun joutuu oikeastaan tietoisesti laskemaan koiran motivaatiota treenata, mutta en ole kyllä keksinyt mitään muutakaan, millä tuon vikinän saisi loppumaan. Ehkäpä iän kanssa pääkin kehittyy sen verran, että ininä loppuisi. Ehkä.

Kehäilyä

Viime viikkoisen romahduksen jälkeen on ollut hyvä nollailla vähän päätä show-jutuilla. Helatorstaina osallistuttiin SCY:n mätsäriin, koska tarjolla oli nuorten luokka. Rauhaa vastassa oli jokin pieni, valkea, pörrökoira, joka pokasi itselleen ihan ansaitusti punaisen nauhan, ja meille siis jäi sininen nauha. Sinisten kehässä Rauha pönötteli itselleen ensimmäisen sijan ja pääsimme jatkamaan BIS-kehään, josta irtosi BIS6-sijoitus. Oli mukava mätsäröidä pitkästä aikaa. 

Räyhis 1,5 v. (c)Anne Kylmäoja

BIS6 (c)Anne Kylmäoja

Tänään sitten pönötyshommat jatkui Varkaus KV:n merkeissä. Tuomarina oli Marian Draganescu Romaniasta. Ei ollut mikään ERI+SA-maatti, vaan mielestäni ihan ok tarkka tuomari, vaikka liikuttikin koiria ihan tosi vähän. Rauhalle heltisi tulokseksi NUO ERI/2, johon olen ilman muuta supertyytyväinen. Arvostelun voi lukea tulokset-sivulta. Oli tosi Rauhan näköinen mielestäni. 

Koirien keskuudessa kiertää kuulma nyt jotain kivuliasta veriripulia, joten hampaat piti näyttää tuomarille itse. Ihan hyvä käytäntö olisi kyllä kaikkiin näyttelyihin, kun siellä tuntuu herkimmin aina taudit leviävän. 

Sain muuten taas mätsäreistä/näyttelystä muistutuksen siitä, miten hyvä olisi olla se häkki. Rauha kun rakastaa liikaa omaa ääntään silloin, kun se saa olla tuolla koirien keskellä hihnassa. Nyt ihan oikeasti alan etsiä sellaista itselleni. Olisi treeneissäkin kiva, kun saisi aina välissä koiran sinne rauhoittumaan.

Olen minä myös tosiasassa miettinyt suunnitelmia noiden mun viimeviikkoisten masiskohteidenkin suhteen. Tällaista olen suunnitellut:

• Tokossa jatketaan treenejä kuten tähänkin asti. Käydään kokeessa ja katotaan miten menee, ja lähdetään sitten ongelmakohtia työstämään. Koetetaan saada se ALO1 sitten sääntömuutosten jälkeen syksyllä.
• Esineruutua tehdään porukalla aina kun vain voidaan. Pitkä ruutu, vähintään se 50 metriä syvä. Aloitetaan nyt ensin niin, että joku houkuttelee Rauhan aina esineelle. 2-3 kolme toistoa per kerta, niin että ensin 1-2 kertaa esine viedään lähelle ja sitten viimeiseksi aina kerran sinne ihan takarajalle. Kun alkaa sujua, vähennän apparin tarvetta ensin edestä ja sitten takaa. Lisäksi harjoitellaan esineiden kantamista ja tuomista lenkillä kaikilla ojista läytyvillä hanskoilla ja roskilla. 
• Jälkeä tehdään kahdestaan, kunhan saadaan motivaatiota vähän vielä keräiltyä. Teen nurmelle lyhyitä noin 20-50 metriä pitkiä suoria jälkiä, joissa joka askeleella nami. Sitten jäljestetään ihan pikku hihnalla, niin että Rauhalla on hihnaa semmoinen max. 20 cm, ja minä otan tukevan otteen sekä haara-asennon ja en vain päästä Rauhaa menemään niiden namien ohi. Kuulostaa yksinkertaiselta, tulee olemaan tuskaisen vaikeaa, mutta pakko koettaa tehdä nyt tämä pohjatyö kunnolla, niin ei tarvitse sitten myöhemmin alkaa tän asian kanssa tappelemaan. Rauha kun on semmoinen höyryveturi, jos se itse saa päättää, miten jäljestetään. Kisoihin kun meillä ei ole tällä saralla miiiiitääään kiirettä. :D

Siinä on nyt suunnitelmia alkukesälle. Agilityn alkeiskurssi ja keppikurssikin alkoivat. Ne kestää nyt elokuun loppuun, jonka jälkeen alkaa sitten jatkokurssi ja kontaktikurssi, jotka kestää jouluun asti. Sitten ensi vuonna käydään vielä joku kokoava kurssi, jolla opetellaan tekemään kokonaisia ratoja kaikilla esteillä, ja ensi keväänä siirrytään sitten kisavalmiiden treeniryhmään. Tai ainakin näin meidän ohjaaja sanoi. :D Saas nähdä miten käytännössä käy.

Lisäksi haaveissa olisi kesällä päästä rallytokokisoihin. Pitäisi tehdä siinäkin ratatreenejä, eikä vain yksittäisiä kylttejä. Onneksi tässä tätä touhua on, niin vaikka joku juttu alkaisi välillä vähän tökkimään, niin sitten voi hetken treenailla muita juttuja, ja kerätä taas uutta kiinnostusta. 

"Kallistu sä vasempaan, niin mä kallistun oikeaan" (c)Anne Kylmäoja

Jälkeä ja rally-tokoa collietunnelmissa

SCY:n Savo-karjalan alaosastu järjesti tänä viikonloppuna ensin lauantaina jälkipäivän ja sitten tänään sunnuntaina oli vuorossa rally-tokoa. Ajattelin ensin että en kirjoita koko viikonlopusta mitään, mutta pakotan nyt itseni jotain raapustamaan. Olen pahoillani, jos menee liian märinäavautumiseksi. 

Ensinkin viime torstaina siirryttiin tokoryhmän kanssa ulos treenailemaan. Hyvä juttu meille, sillä tuo ulkokenttä on tuossa 2 km:n päässä, kun halli oli tuolla 20 km:n päässä, niin päästään nyt kävellen treeneihin ja Rauha saa siinä vähän purkaa päivän aikana kerättyjä kierroksia. Minulla nimittäin alkoi myös kesätyöt viime viikolla, ja olen siis töissä arkisin 8-16, jonka ajan Rauha on kotona yksikseen. No mutta siis tokotreeneissä meillä oli ihan uusi ohjaaja. Halusin ottaa aluksi Rauhan kanssa seuraamista, koska sitä pitää aina treenata ,ja kun oli uusi ohjaajakin, niin halusin uutta näkökantaa. Uutta näkökulmaa saatiinkin, sillä ohjaajan mielestä Rauhan seuraaminen on vielä niin alkeissa, ettei mun pitäisi ottaa sitä lainkaan pitempinä pätkinä, vain maksimissaan pari askelta ja heti palkka. Ilman perusasentoa jne. Olin siinä sitten sillee, että "joo, meillä on ensi kuussa kisat, että mitähän nyt..". No mutta on se hyvä, että joku sanoo oikeasti asiat niin kuin ne on. Minä varmaan vain olen treenannut omassa kuplassani että "jeejee hyvin menee". Mutta kyllähän se masensi. Ollaan Rauhan kanssa aloitettu syksyllä seuraamistreeni ihan alusta, ja minä luulin, että me oltaisiin kehitytty, mutta tosiasiassa ollaan vain junnattu koko talvi paikallaan. 

Samaan junnaamisefektiin törmättiin sitten lauantaina jälkipäivässä. Tajusin, ettei olla Rauhan kanssa edistytty yhtään viime syksystä, vaikka ollaankin muka treenattu. Kouluttaja oli sama kuin viime syksynä. Taas kouluttaja näytti, miten meidän pitäisi alkaa treenata (ihan niin kuin viimeksikin) ja siellä kouluttajan avulla se vaikutti ihan helpolta, mutta tiedän, että jos rupean sitä itse kokeilemaan, niin ei siitä mitään tule. Syntyy vain tappelu, kun Rauha pyörii ja minulla menee hermot ja kellään ei ole kivaa. Minä vain en osaa ottaa sellaista tarpeeksi jämäkkää ja tasaista ja rauhallista ja kokenutta ja määrätietoista otetta siitä jälkiliinasta, niin että Rauha tajuaisi mitä minä siltä haluan. Jälkihommat pistetään nyt varmaan tauolle odottamaan sellaista hetkeä, että minulla on energiaa ja tarmoa alkaa tapella Rauhan kanssa ja opetella se oikeanlainen ote siitä hihnasta, niin että Rauha oikeasti syö ne kaikki namit sieltä jäljeltä, eikä sinkoile vain namilta namille. 

Otettiin samaan syssyyn esineruutua, joka oli jotain ihan kamalaa. Rauha juoksi ruudussa kuin päätön kana. Vauhtia ja irtaantumista siis löytyi, mutta mitään se ei tuonut. Tässäkin ohjeena, että paaaaaaljon takapakkia, eli joku houkuttelee ruudussa koiran esineelle, mielellään lelulle.. Eli paluu alkuun. Voihan turhautuminen. Olen touhunnut melko aktiivisesti Rauhan kanssa tässä vuodenpäivät vaikka sun mitä, mutta mitään ei olla opittu. Ollaan kaikessa taas ihan alussa. Eikä se missään nimessä ole Rauhan syy, vaan täysin minun. Minä en vain osaa. Mutta niin kuin minulle viime viikolla sanottiin, kaikki puuhastelu koiran kanssa kasvattaa koiran ja omistajan välistä suhdetta, että jospa nyt se olisi edes kehittynyt, kun mikään muu ei ole. 

Tänään oli sitten vuorossa sitä rally-tokoa, mutta siitä en jaksa nyt muuta mainita, kuin että minun niiiiin pitäisi hankkia Rauhalle se häkki. Lainasin tuolla rallyssa hallin häkkiä, ja odottelut sujui niin yksinkertaisesti, kun Rauha vaan lötkötti häkissään. 

Kuvia ei valitettavasti ole. Vain turhautumista siitä, kuinka mä en vaan osaa.

Vapulta

Minä palasin Oulusta ja Rauha on edelleen hengissä. Janin mukaan Rauha on ollut oikein nätisti kylässä. Hiljaa ja huomaamattomasti. Hyvä niin. Koirista se ei ollut kuulma lenkillä piitannut mitään, mutta joillekin ihmisille oli haukkunut. Outoa. Minun kanssa ei ole moista esiintynyt.

Rauhan juoksuja odottelen edelleen. Rauha merkkailee kuin viimeistä päivää. Joka nurkalle pitää sihauttaa ja vähän outo se on muutenkin ollut. Haluaan tulla kokoajan pussailemaan ja häntä heiluu paljon. Rauha ei yleensä ole mikään hännän heiluttelija. Lenkilläkin, kun ohitetaan toisia koiria, Rauhalla häntä heiluu alhaalla ja korvat menee ihan luimuun ja se ottaa oikein mielistelevän ilmeen. Parempi tämä tietysti kuin haukkuminen tai pöhinä. Voisi kyllä nyt aloittaa jouksunsa, sillä ilmoitin Rauhan tokokokeeseen kesäkuun lopulle, että silloin ottaisin mielelläni ihan juoksuttoman koiran. 

Eilen käytiin treenailemassa tokoa omatoimisesti muutaman treeniryhmäläisen kanssa, kun ei aattona päästy minun menojen takia treeneihin. Otettiin meidän treeniporukasta myös vappuhenkinen kuva. :) Treenin jälkeen käytiin vielä lenkillä metsässä Ansa-labbiksen ja Reetu-mudin kanssa.

Reetu, Rauha, Brando ja Ansa vappufiiliksissä. (c) Anniina Saarikoski