lauantai 21. joulukuuta 2013

Mitä meillä opetellaan nyt

Pennun elämä on päivittäistä opettelua ja oppimista, uusia juttuja ja niiden kohtaamista. Meilläkin yritetään opetalla kokoajan kaikkea uutta, ja päätinkin vähän listailla, mitä me tämän 7 viikkoisen Rauha-lapsosen kanssa yritämme päivittäin opetella ja oppia. Voi sitten vaikka kuukauden päästä katsoa, ollaanko edistytty yhtään.


  • Varpaat/hiukset/sormet eivät ole millään muotoa hyvä purulelu. Nuolaista saa, mutta hampaita käytetään sopivampiin kohteisiin, kuten omiin luihin ja leluihin (ei siis myöskään sohvaan tai mattoon).
  • Maailma ei kaadu, vaikka hihnassa ulkoillessa ei päästäisikään nuuskimaan juuri sitä ihaninta kökkärettä. Ei siis auta vaikka pistää jarrut päälle ja aloittaa kamalan itkuraivaritsembalon. Pitää vain luottaa, että kyllä minä tiedän, mitä kannattaa nuuskia ja mitä ei, ja mitä kannattaa ottaa suuhun ja mitä ei. 
  • Vessa ei ole pikku-Rauhan paikka. Vaikka se ainut kielletty huone tietysti kiinnostaisi kaikkein eniten, mutta taaskin, kyllä minä tiedän minne kannattaa mennä ja minne ei. Vessa/suihkuhuoneessa on kissanhiekkalaatikko, jonka tonkimista ei todellakaan kannata opetella, joten on parempi, kun koko vessa on kielletty paikka.
  • Kissan luona ollaan rauhallisesti. Vaikka Karvinen onkin kiltti kissa, ei se arvosta yhtään riehuvia koiria. Tai oikeastaan se ei arvosta mitään riehuvaa, joten olisi oikein kunnioittavaa liikkua sen lähellä sen ansaitsemalla kunnioittavalla asenteella. Varsinkin kun tuo kissa painaa tällä hetkellä puolet enemmän kuin Rauha, niin voi käydä köpelösti, jos liian kovalla drivella päälle menee.
  • Sisälle tehty pissi ei ole hauska juttu. Tarpeet tehdään siis ulos. Se, että minä menen superhauskan suihkepullon ja rätin kanssa siivoamaan sisälle tehtyjä pissoja, ei tarkoita sitä, että minusta ne pissat olisivat siellä sisällä superhauskoja.
  • Sänky ja sohva eivät ole Rauhan paikkoja. Ei auta itku eikä ärinä. Vaikka koko muu perhe istuukin sohvalla, on pikku-Rauhan tyydyttävä kovaan kohtaloonsa jäädä lattiatasoon.
  • Sylissä pitää olla rauhallisesti. Siitä ei varmasti pääse yhtään sen nopeammin pois, vaikka aloittaisikin ininän ja hurjan matoilun, varsinkiin jos ollaan juuri ylittämässä autotietä. 
  • Kynsienleikkaus on kivaa! On ihan varmasti! Eli kannattaa olla nätisti eikä jälleen luikerrella kuin viimeitä päivää. Tästäkin selvitään varmasti paljon nopeammin, kun vain osataan rauhoittua heti alussa. 
  • Ruoka ei katoa heti ilmestymisensä jälkeen. Kupille ei siis ole mikään maailmanhätähoppu, vaan ensin pitää istahtaa hetkeksi ja odottaa lupaa. Ruokaa ei myöskään tarvitse ahmia tuhannen imurin voimalla sisäänsä, vaan pureskelu voisi olla ihan hyvä juttu. 
  • Kotiin yksin jääminen ei ole paha juttu. Ei tarvitse siis hajottaa paikkoja, tai aloittaa mitään konserttia. Rauha on itseasiassa ollut tähän asti oikein nätisti yksikseen kotona, mutta lisäsin tämän tähän varmuuden vuoksi, sillä Rauha on ollut yksin vasta reilun tunnin verran. 
Siinäpä olisi ne meidän tämän hetkiset prioriteetti ykköset koulutuksen saralla. Eli toisin sanoen, opettelemme elämään ihan perusarkea. 

1 kommentti:

  1. Tässä tulee kanssa itselle hyviä vinkkejä mitä kannattaa heti alkuun lähteä treenaamaan (y) :)

    VastaaPoista