PK-leiri kera dobermannien

Nyt pääsen vihdoin ja viimein kertomaan meidän PK-viikonlopusta Iisalmessa. Viikonlopun järjesti SDY:n Pohjois-Savon alaosasto, ja osallistujat olivatkin pääosin dobermanneja. Rauhan lisäksi "väärän" rotuisia oli ainakin yksi saksanpaimenkoira ja yksi bokseri. Porukka jaettiin ryhmiin sen mukaan, minkä lajin oli valinnut: hakuun, peltojälkeen ja metsäjälkeen. Me valittiin Rauhan kanssa metsäjälki, ja meidän porukka olikin aamut tottisvuorossa ja iltapäivät maastossa.

Meillä kun ei ole juurikaan aiempaa kokemusta jäljestämisestä (mitä nyt se yksi makkarajälkikurssi kesällä), niin luotin siihen, että tottis olisi se laji, missä pääsisimme näyttämään, että kyllä me jotain osataankin. Luuloni osoittautu vääräksi, ja Rauha perseili tottiksessa oikein olan takaa. Aluksi nostettiin vain virettä, niin että leikitin Rauhaa makupaloille ja juoksenneltiin pellolla (joo, treenasimme pellolla, koska Rauhalla oli juoksut niin herkullisessa vaiheessa. :D). Mutta sitten kun käänsin huomioni pois Rauhasta ja jäin kuuntelemaan ohjaajaa, päätti Rauha ampaista ohikulkevien koirien luo. Ei kuunnellut mitään käskyjä vaan meni ihan röyhkeästi leikkimään. Kouluttaja retuutti Rauhan sitten pannasta pois ja Rauha kytkettiin. Yritettiin ottaa perusasentoja, mutta se meni ihan haisteluksi ja ympärillä touhuavien koirien ja ihmisten vahtaamiseksi. Jatkettiin vireen nostamista ja sitten Rauha päätti ängätä kakat keskelle meidän koulutuspeltoa! Voi kiesus. :D Minä sanoin ohjaajalle siinä, kun Rauha änkäsi pökäleitään, että pitäisiköhän meidän lopettaa tältä päivältä, kun eihän tästä tule nyt yhtään mitään. Kouluttaja kielsi tiukasta ja sanoi, ettei todellakaan lopeteta tällaiseen, vaan koiralle pitää jäädä parempi kuva treenistä. 

Rauhalla oli maha tosi kovana ja se aika kun se siinä änkäsi, tuntui minusta ihan ikuisuudelta. Kuitenkin, kun Rauha oli saanut kakat tehtyä, parani sen työskentelyhalukin ihan huomattavasti. Kouluttajakin sanoi, että siitä tuli ihan eri koira. Saatiin otettua niitä sivulle tuloja ja seuraamisia, ja saatiin hyvin neuvoja siihen, miten opettaa Rauhalle parempaa takapuolen käyttöä. Kun Rauha skarppasi niin hyvin, treenailtiin vielä noutoakin. Pääasiassa kantamista ja minulle luovuttamista, sillä valitin sitä, kuinka Rauha ei malta pitää mitään suussaan kun ollaan paikalla, vaan viskaa kaiken aina minun jalkoihin. Heitin Rauhalle patukan ja aina kun yritti palauttaa sen minulle, lähdin juoksemaan takaperin karkuun, niin että Rauhan oli pakko kantaa patukkaa minun edessäni. Tekniikka toimi hyvin ja ihan parilla harjoituskerralla saatiin Rauhan pitoaikaa pidennettyä ja käteenpalautusta parannettua. 

Toisena päivänä tottiksessa otettiin vain ryhmäpaikallaolot ja luoksepäästävyys. Molemmat meni Rauhalta ihan hyvin, mitä se nyt meenasi paikalla olon alussa kuikuilla vieressä olevaa koiraa, mutta parilla yskäisyllä ymmärsi jättää kuikuiluin sikseen ja keskittyä minuun. Luoksepäästävyydessäkin vähän vilkuili kouluttajaa, mutta ei todellakaan ollut nousemassa, ei edes kääntänyt päätään ohjaajaa kohti. Kuhan vain vähän sivu silmällä vilkuili, että mikäs se tuolta tulee.

Tottiksesta jäi ihan hyvä maku kuitenkin, vaikka suuresti harmittaakin se, että Rauha karkasi sen toisen koiran luokse. Se oli eka kerta, kun Rauha karkaa. Kerran aiemmin se on meenannut karata, mutta silloin se kuitenkin lopulta uskoi, kun komensin. Nyt meni kaikki käskyt ihan kuuroille korville. Toivottavasti ei ota tätä tavaksi. Sain kyllä ohjaajalta kommenttia siitä, että olen liikaa mukana Rauhan perseilyssä. Jos Rauha kääntyy katsomaan jotain ohi kävelevää koiraa, minäkin katson heti, mikä siellä menee ja alan pahimmassa tapauksessa selittää Rauhalle, että "ei me sinne olla menossa" "älä sinne katsele". En ole itse edes tajunnut tätä, se on vain joku vaistonvarainen käytösmalli. Pitäisi vain osata itse sulkea kaikki kentänlaidalla tapahtuva pois mielestä, ja aina kun koiran keskittyminen herpaantuu, lähteä vaikka karkuun, ennemmin kuin alkaa päivitellä sitä ohi menevää häiriötä. :D

Kaikki kuvat (c)Kami Launonen

Rauha sai olla vielä irti.

Hetki ennen karkaamista.

..ja sitten se joutuikin hihnaan.

Ja sitten treenattiinkin näin.

Kaikki kuvat (c)Kami Launonen

Tottiksen jälkeen oli vuorossa maasto-osuus, eli mentiin metsään. Metsäjäljelle ei osallistunut kovin moni, joten hyvin ehdittiin käydä jokaisen suoritus yksitellen läpi. Aloittaville koirakoille (kuten minulle ja Rauhalle) tehtiin jälki niin, että otin purkkiin Rauhalle herkkuja, näytin purkin Rauhalle ja lähdin tekemään jälkeä. Kouluttaja piti Rauhaa, ja Rauha sai katsella kuinka minä häviän metsän kätköihin. Tein vajaa 200 metrin pituisen hevosenkengänmuotoisen jäljen, jonka päähän jätin herkkupurkin suljettuna. Sen jälkeen palasin Rauhan luo ja Rauha laskettiin jäljelle. 

Olin ihan äimistynyt miten hyvin Rauha tajusi homman jujun. Se kulki aika tarkalleen minun jälkiäni ja löysi niin päätepisteen herkkupurkin, kuin puoliväliin jätetyt namitkin. Minulle tuotti vaikeuksia antaa Rauhan työskennellä rauhassa. Varsinkin kun olin yhdessä kohtaa kulkenut kiven yli kahden tiheäoksaisen puun välistä. Rauha saapui puiden luo ja pysähtyä miettimään, että mitäs nyt. Jälki jatkuu tuonne, mutta vähän ikävältä näyttää tuo paikka. Minä aloin tietysti heti kannustamaan, että "mene vaan! Sinne se jatkuu". Kouluttaja komensi minut välittömästi olemaan hiljaa. Koira oppii kuulma parhaiten, silloin kun se saa itse ratkaista vaikeat tilanteet. Rauha otti vähän askelia taaksepäin ja nuuskutteli jälkeä uudestaan. Siinä se aikansa pohdiskeli, kunnes päätti kiertää kiven ja puut ja palasi jäljelle heti niiden jälkeen. Minusta oli hassua, miten Rauha joutui itse pohtimaan ja tekemään päätöksiä. Tuli vähän mieleen paimennus, sillä siinäkin Rauhalla loksutti kokoajan kovaa korvien välissä, enkä minä saanut puuttua siihen ajatustyöskentelyyn. 

Toisena päivänä jälki oli suunnilleen samanlainen, noin 200 m pitkä ja hevosenkengänmuotoinen. Tällä kertaa Rauha oli autossa kun tein jäljen, eikä se nähnyt piilotettua herkkupurkkia etukäteen. Toinenkin jälki selvitettiin hyvin. Ohjaaja sanoi, että Rauha on vähän turhan varovainen työntämään kuonoaan sinne risujen ja varpujen sekaan, ja se jäljestää enemmänkin varpuihin ja oksiin tarttuneen hajun mukana. Tämä saattaa korjaantua sillä, että annetaan jäljen tekeytyä pidempään, mutta jos ei, on meidän käytävä harjoittelemassa tuota tarkkuutta ja nenän maahan tukemista pellolla. 

Otettiin vielä jäljestyksen jälkeen yhdessä esineruutua. Ruutu oli n. 50 m pitkä ja ehkä 10-20 m leveä. Tarkoituksena oli opetella sitä pitkälle irtoamista. Ensimmäisenä ottivat kokeneemmat koirakot. Esineet piilotettiin aivan ruudun takanurkkiin. Yllättäen jokin haju ruudun ulkopuolella häiritsi koiria ja jokainen kävi siihen vuorollaan pissillä ja muutenkin kokeneemmat vähän haahuilivat. Sitä katsellessa oma itsevarmuus esineruudun suhteen hävisi kokonaan ja ilmoitin kouluttajalle, että me halutaan sitten ottaa niin helpotettu versio kuin vain ikinä mahdollista. Niinpä tehtiin Rauhan ja muiden kokemattomampien kanssa niin, että koira sai katsoa kun esineet viedään ruutuun ja ihan takaosaan esineitä ei viety, vaan jonnekin 30-40 metrin paikkeille. Ohjaaja vei esineet ja minä pitelin Rauhaa. Matka näytti kamalan pitkältä ja itse en kunnolla edes nähnyt mihin esineet lopulta pudotettiin, kun puitakin oli siinä välissä jonkin verran.

Kun ohjaaja tuli pois ruudusta lähetin Rauhan. Rauha lähti innokkaasti mutta jossain noin 30 metrin kohdalla pysähtyi kuin seinään ja alkoi haukkua takareunan pusikkoon päin. Näki varmaan taas jonkin mörön siellä. Kun haukunta loppui, huikkasin Rauhalle uudestaan, että ESINE, ja sitten Rauha keskittyikin etsintään ja kiikutti minulle hanskan ylpeästi häntä pystyssä. Otin hanskan, palkkasin ja lähetin Rauha uudelleen ruutuun. Toisen esineen, vauvojen pehmokirjan, Rauha toi ihan ongelmitta. Vinkiksi saatiin esineruutua varten, että ei piiloteta koirienleluja ruutuun, vaan ihan ihmisten esineitä ja että tehdään pitkiä ruutuja ja esineet aina sinne takaosaan, niin että koira oppii irtoamaan hyvin. 

Kaikenkaikkiaan opettavainen viikonloppu. Oli ihana nähdä miten reippaasti Rauha toimii tuolla maaston puolella ja tottiksenkin ongelmat on ihan treenillä (ja paremmalla alkukakatuksella) kitkettävissä pois. Rauha oli kuitenkin reipas koko viikonlopun. Ei nysvöillyt, vaan oli ennemminkin riehakas. Pitkät ajat autossa saivat sen kyllä vähän hermostumaan, mutta siitä huolimatta se teki ja yritti, eikä mennyt lukkoon! Tästä on hyvä jatkaa. Erityisesti noita jälkiä pyritään nyt sitten ottamaan vielä ennen lumien tuloa (vaikka no johan nuo lumet satoi maahan, mutta uskoakseni nuo tulevat vielä sulamaan pois.) Päästään myös aikataulumuutosten takia mukaan collieyhdistyksen jälkipäivään Iisalmeen kahden viikon päästä, ja siellä saadaan varmasti lisää vinkkejä ja näkemyksiä meidän alkavalle jälkiharrastuksellemme! Jee!