Oltiin viikonloppu Mikkelissä, tai tarkemmin ottaen Ristiinassa Janin äidin luona. Janin äiti ja hänen miesystävänsä asuvat todella metsässä, joten Rauhaa pystyi pitämään siellä ihan huoletta irti. Ainut mikä vähän pelotti, oli ilvekset, sillä niitä liikkuu siellä kuulma paljon. Mutta kyllähän ne ihmistä onneksi karkuun lähtee.
Tajusin myös, että pidän Rauhaa ehkä vähän liian pumpulissa. Minulle vain on iskostunut niin syvälle se ajatus, että Rauha on varautunut vieraita kohtaa, ja sitä on lähestyttävä hitaasti. Janin äidin miesystävä on todella matala- ja kovaääninen tyyppi ja ajattelin, että Rauha varmaan arkailee miehen kanssa, mutta että mitä. Rauha ei ollut moksiskaan, vaan kävi ihan normaalisti tutustumassa ihmisiin. Lisäksi tämä miesystävä nappasi Rauhaa kuonosta kiinni, ravisti ja nauroi oikein röyheästi perään. Olin ihan varma, että nyt Rauha säihkätää ja säntää pakoon, mutta ehei, Rauha päättikin hyökätä kunnon leikkirähinään miehen kanssa. Voi että, tuntuu, etten ole taas lainkaan kartalla Rauhan kanssa siitä, miten se suhtatuu kehenkin. Tuntuu, että se on ihan päivästä ja auringon ja kuun asennosta kiinni. Pitää vain antaa Rauhalle aikaa. :D
En viitsinyt raahata Rauhalle tuoretta lihaa Mikkeliin asti, joten ostin sille mukaan kuivattuja kalkkunan kauloja. Pakkauksessa luki, että älä jätä koiraa valvomatta kuivattujen tuotteiden kanssa, sillä niistä voi irrota kovia paloja. En sitten ihan ymmärtänyt mitä näillä kovilla osilla tarkoitettiin, ja jätin Rauhan järsimään kaulaa olohuoneeseen sillä välin, kun me muut ruokailimme keittiössä. Kun syönnin jälkeen tulin tarkastamaan Rauhan tilanteen, ymmärsin, että niillä kovilla osilla tarkoitettiin ilmeisesti näitä:
Kaulu siis todella oli kokonainen kalkkunan kaula, ja se sisälsi myös kaulanikamat, jotka Rauha, luojan kiitos, oli jättänyt syömättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti