torstai 8. toukokuuta 2014

Näin meillä tällä hetkellä

Ajattelin kirjoitella taas vähän meidän perusarjesta. Idea tähän syttyi tänään aamulenkillä, kun Rauha käyttäytyi niin mallikelpoisesti kaikissa koirien ohitustilanteissa. Vaikea uskoa, että vielä viikko sitten Rauha piti istuttaa ja rauhoitella jokaista ohistusta varten, jottei se aloittanut huutokonserttoa. Nyt viimeisen viikon aikana on tähän tullut muutos kuin tyhjästä. Lenkillä Rauha kyllä jo kaukaa katselee kiinnostuneena vastaan tulevia koiria, mutta ohi mennään hiljaa ja hihna löysällä. Muutamia poikkeuskoiria vielä löytyy, joiden kohdalla hihna kiristyy, mutta suu on pysynyt kiinni nyt erittäin hyvin. Mikä lie Rauhan päässä nahsahtanut, kun tajuaa pitää suunsa nykyään kiinni. Tai sitten tämä on vain joku mukava vaihe, ja heti seuraavalla lenkillä ollaan taas haukkumassa vastaantulijat. :D

Täysin sisäsiistihän Rauha on ollut jo yli kaksi kuukautta, joten sitä ei enää tarvitse miettiä. Rauha pystyy pidättelemään ainakin sen 12 tuntia, sen pidempiä aikoja ei olla edes kokeiltu, eikä minusta koiran tarvitse kuin pakon edessä joutua pidättämään yhtään sen kauemmin. 
Myöskin yksinolot sujuu hyvin, mitä nyt Rauha kantelee kenkiä eteisestä olkkariin pitkien päivien aikana. Samoin jos unohtaa roskapussin eteiseen lähtiessä, niin se on aivan varmasti leviteltynä olkkariin palatessa. Ei siis pidä jättää mitään ylimääräistä lattiolle, niin ei ole yllätyksiä takaisin tullessa. 

Ruokinnan kanssa stressaan edelleen. Viimeisin Nutron penturuokasäkki loppui melkein kaksi viikkoa sitten, ja sen jälkeen ollaan tyhjennetty mätsäreistä voitettuja Pure Naturalin Mediun Adult säkkiä ja Royal Caninin penturuokasäkkiä. Aamulla ja illalla Rauha saa molempia vajaan desin, eli naksuja syödään päivässä ehkä joku 3,5 dl. Tämän lisäksi lisään aamu- ja iltaruokaan lihaa. Esim. tänä aamuna sai 100 g keitettyä seitiä naksujen joukkoon. Illaksi ajattelin sulattaa naudan mahaa. Aamuruokaan lisään myös aina pienen lorauksen lohiöljyä. Ruokailujen välissä annan Rauhalle noin joka toinen päivä vielä jotain ekstraherkkua, kuten rustoluun pakkasesta tai kuivatun siansaparon tai jäniksen korvan kaapista. 
Kokoajan silti tuntuu että ruuassa on jotain häikkää. Saako se kaiken tarvitsemansa? Saako se kaiken oikeassa suhteessa? Saako se liikaa ruokaa? Saako se liian vähän ruokaa? ÄÄH! Rauhan paino on noussut viimeisen kuukauden aikana kilon. VAIVAISEN KILON. Rauhalla on edelleen ihan hirveästi ylimääräistä nahkaa, se on takakorkea ja sillä on pieni pää, eli varmasti se tuosta vielä kasvaa (no tottakai se kasvaa, se on vasta 6 kk), ja minua hirvittää kokoajan, saako se kasvuunsa kaiken tarvittavan. Jos ruokinkin sitä väärin ja se kasvaa ihan solmuun. 
En myöskään tiedä, mitä ruokaa alkaisin Rauhalle syöttää, kun nuo palkintosäkit loppuu. Periaatteessa tuo Pure Natural vaikuttaa ihan kivalta, mutta toisaalta se Nutrokin oli ihan hyvää. Ostan varmaan sitä mitä halvimmalla saan. :D

Tämän vuoden näyttelysuunnitelmammekin on nyt päässäni selkiintyneet. Aion viedä Rauhan tänä vuonna 4 kertaa kehään, jos ei mitään yllättävää tapahdu. Kahdesti pentuluokkaan: ensin Collieiden sivuerkkariin Jyväskylään ja toisena Ristiinaan heinäkuussa, ja kahdesti junnuihin: Yhtenä päivänä Sawo Showhun elokuussa ja sitten vielä vuoden loppupuolella Jyväskylän KV:seen. Rauha on tällä hetkellä varsin huvittava ilmestys suurten takajalkojensa ja pienen päänsä kanssa, että en uskalla laittaa sitä Sawo Showhun kuin yhdeksi päiväksi. Lauantai olisi mukavin minun kannaltani, mutta silloin on varmasti eniten koiria liikenteessä. Olen yrittänyt tehdä päätöstä myös tuomarin mukaan, mutta kun yksikään tuomari sieltä ei sano minulle oikein mitään. Kuitenkin luultavimmin ilmoitan Rauhan lauantaille, koska perjantai on työpäivä ja sunnuntai on sunnuntai. :D  

Rauhan tekohymy.

5 kommenttia:

  1. Paljon Rauha painaa? Lola painaa tällä hetkellä n. 17,5 kg (se on aika sirpula) ja koko huhtikuun se oli samassa painossa (about 16,5kg). Toi on aika helppo eläin ruokkia, Lola syö just sen minkä tarvii eikä nappulaakaan enempää :D Oon kans miettinyt, että mitähän Lola söisi pentunappulan jälkeen. Ois kiva löytää joku, josta toi oikeesti tykkää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauha painaa 16 kiloa. Mutta Rauha on vain 52 cm korkea (ja tuskin kamalasti enää korkeutta kasvaakaan).
      Rauha taas syö ihan kaiken mikä vain suinkin voisi ruokaa muistuttaa. En tiedä kuinka paljon se söisi, jos antaisi vaikka nappuloita niin paljon kun vaan alas menisi. Luultavasti söisi hulluna niin paljon kun vain ikinä mahaan mahtuisi ja sitten oksentaisi. :D

      Aiotteko te vielä kauankin syödä pentunappulaa?

      Poista
    2. Vielä on reippaasti Nutroa jäljellä, ainakin ne syödään loppuun... tässä välissä ollaan syöty muutama kilo Brit Premium-junnuruokaa, kun halusin kokeilla, että maistuisko se paremmin, ei maistu.. :D voi olla että kun noi Nutrot loppuu niin alan ettimään hyvää aikuisnappulaa. Yks säkki Jahtivahtia meillä on (mätsäripalkinto), jos aloitetaan vaikka sillä :D

      Poista
  2. Täällä kans yks noiden ruokien kanssa jahkailija. Maini nyt on kyllä jo vuoden, että enää tuskin mitään kauheaa voin tehdä sen ruokinnan suhteen mutta eniveis. Sehän soi RC:tä johonkin 9-10kk ikäiseksi (aikuisruokaan vaihdettiin 3-4kk iässä) ja sen jälkeen syötin yhden säkin Bosch ruokaa. Nyt sit ostin Brit Carea pienen pussin, mutta kuitenkin nyt mietin pitäisikö jatkaa Boschin syöttämistä. Se kuitenkin sopi Mainille ihan hyvin, eikä oo hinnankiroissakaan... Äh, niin vaikeaa aina päättää näitä! :D

    Ja Maini oli puolivuotiaana abt 50cm ja painoi vaan 13,4kg. Vielä se Rauha ehtii hyvinkin kasvaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi onko Maini ollut noin pieni! :O Ei tässä varmaan sitten pidä tehdä vielä mitään päätelmiä. :D

      Lueskelin tässä nettiä, kun yritin löytää vähän vinkkiä, mikä olisi hyvä ruoka, ja sain sellaisen käsityksen, että jos koira saa ruuan lisänä lihaa, ei merkillä juuri ole väliä. Ruuat vaihtelevat pääosin lihan laadun ja määrän suhteen, joten jos lihaa lisää, kaikista ruuista pitäisi saada sitten ne vitamiinit ja kivennäisaineet.

      Poista