Opettele lukemaan koiraasi

Varoitus! Postaus sisältää ulosteasiaa!

Eilen tokotreeneissä otettiin Rauhan kanssa heti alkuun kisamainen treeni. Aloitettiin paikkamakuulla, joka meni ihan älyttömän hyvin. Rauha ei ollut yhtään levoton, ei piipannut kertaakaan, eikä maiskutellut suullaan namipalojen toivossa, vaikka minä olin ihan kisavälimatkan päässä. Olin tosi yllättynyt ja tietysti mielissäni. Rauhalta loppui juoksut tällä viikolla, ja ajattelin, että nyt siitä on tullut fiksu tyttö, kun juoksuista päästiin. Palkkailin Rauhan rauhallisesti, niin kuin aina paikalla olojen jälkeen ja mentiin hetkeksi kentän laidalle odottelemaan. Sielläkin Rauha oli rauhallinen ja olin jo vähän äimänä asiasta. 

Treenikaveri sitten lähti liikkuroimaan meitä ja otettiin kaikki ALO-liikkeet niin kuin kisoissa. Ensimmäisenä seuraaminen hihnassa ja mitä. Rauha laahusti minun perässä kuin märkä rätti. Tai no ei perässä, paikan se piti, mutta kontakti oli jotain puolisilmällä pälyilyä ja eka perusasento jäi ottamatta. Rauhalla oli korvat ihan luimussa ja pää matalalla, ihan kuin se olisi ollut kamalissa paineissa. No minä tietysti ajattelin, että mielentila vain on huono ja leikitin Rauhaa vähän. Hyvin se innostui leikkimään, mutta sitten kun jatkettiin treeniä, niin sama luimistelu jatkui. Sillä sitten mentiin seuraamiset ja liikkeestä maahan kohdalla jouduin antamaan Rauhalle kaksoiskäskyn, jotta se meni maahan. Siis ei ikinä ole ollut tuollaista ongelmaa meillä ja olin tosi kummissani. Luoksetulossa taas Rauha ei ollut yhtään hötky, vaan istui ihan rauhallisesti niin kauan, että minä kutsuin sen.  Tämäkään ei ole Rauhan tapaista, kun yleensä se hytkää, ja hyvä ettei streppaa, kun on niin intona tuosta liikkeestä. Liikkeestä seisominen meni ihan on. 

Olin tuon kisamaisen suorituksen jälkeen kauhuissani. Oliko Rauha muuttunut lötteröksi näin juoksujen jälkeen vai mikä sitä vaivasi. Lopputreeni sitten pääasiassa leikittiin ja otettiin kivoja juttuja, kuten ruutuun lähetyksiä, ja ihan pikkuseuraamispätkiä, niin että kontakti pysyi hyvänä.

Sitten lähdettiin käppäilemään kotiin päin, ja eipä kauaksi ehditty, kun Rauha väänsi oikein kunnon vesiripulipaskat. Okei. Kaksi vaihtoehtoa. Joko Rauha oli vetänyt treeneistä niin kamalat paineet, että sen maha oli mennyt sekaisin, tai sitten sen maha oli ollut jo valmiiksi kipeä treeneissä ja siksi se oli siellä niin kummallinen. Veikkasin jälkimmäistä. Ripuloinnin jälkeen Rauhan olo selvästi helpottui ja se pomppi hurjia iloloikkia ja oikein haukahteli innosta. 

Päästiin kotiin ja annoin Rauhalle iltaruuan. Alettiin Janin kanssa katsomaan leffaa sängystä, niin mitäs ihmettä. Rauha pomppaa sänkyyn ja käpertyy jalkopäähän ihan tiukaksi kippuraksi! Tuo ei koskaan tule sänkyyn. Ei ikinä. Komensin Rauhan pois ja kyllä se nöyrästi siitä sitten lähtikin. No jatkettiin leffaa, jonka aikana minä satuin nukahtamaan. Heräsin, kun leffassa oli jo loppurytinät menossa ja huomasin, että Rauha istui sängyn vieressä, läähätti ja tuijotti minua. Kysyin Janilta unen pöpperössä, että "miksi Rauha on tuossa?". Jani vastasi, että se oli siinä jo jonkin aikaa istunut, läähättänyt ja uikuttanut. Nousin ylös, tunnustelin Rauhan mahaa, jota se selvästi aristi. Oikein köyristi selkää, kun koskin vatsaa. Tajusin, että nyt äkkiä ulos, mutta jotenkin juuri heränneet aivoni kuitenkin päättivät, että käympäs ensin itse vessassa. No sieltä kun tulin, olikin olkkarin lattia ihan vesiripulissa ja Rauha siinä vielä kykki tarpeillaan ihan kamalan häpeileväisen näköisenä. Puhelin sille sitten mahdollisimman kiltillä äänellä, että "ei haittaa mitään. hyvä tyttö. Ei haittaa yhtään mitään". Vähän se ehkä rentoutti Rauhaa ja se rippelteli loppuun ja kävi sitten tekemässä pari iloloikkaa vähän kauempana. Selvästi mahakipu helpotti. 

Käytin Rauhan vielä ulkona, ja se teki sinnekin yhden ripulin. Sitten tultiin takaisin nukkumaan ja nyt aamulla Rauha herätti minut taas piippailemalla. Lähdettiin ulos, ja edelleen on tytöllä maha sekaisin. :( Saas nähdä miten meidän juhannuksen käy, jos joudun päivystämään Rauhan mahantoimintoja. Onneksi sää on sellainen, että ei nyt kamalasti harmita, vaikka joutuisi kotona juhannuksen viettämään. Enemmän harmittaa nuo eiliset treenit. Miten voi olla niin paukapää, ettei tajua koiran kipua, vaikka koiran käytös antaa erittäin selkeästi ymmärtää, ettei sillä ole kaikki hyvin ja sitten vielä vedän jotkut kisamaiset treenit. Voi hyvä jukara sentään, että voi olla ihminen tyhmä.