torstai 6. elokuuta 2015

Pötköpassi

Pari kuukautta sitten kirjoitin ostoksistani Oscarin tehtaanmyymälässä. Lihat oli siellä varsin edullisia, joten ostelin vaikka mitä ja tänä aamuna Rauha nassutteli poskeensa viimeiset jäljellä olleet rippeet naudan jauhelihasta. Pitää sanoa kyllä, että ihan kaikkiin ostoksiini en ollut tyytyväinen. Ensinkin kaikki liha + riisi-seokset tuntuivat olevan vain riisiä hiukan lihalla höystettynä. Naudanmaha-kanamix ei haissut millekään. Olen tottunut, että naudanmaha haisee, joten en ole aivan täysin vakuuttunut. Suurin pettymys oli lohi. Se oli hajutonta, vaaleaa ja kuivaa mössöä. Maukkaalta ostettuna lohi haisee oikeasti kalalle ja siitä oikein tihkuu sitä kalan rasvaa. Se rasva nimenomaan on se syy, miksi lohta Rauhalle niin usein syötän. 

Oscarin lohta
Oli Oscarin tuotteissa kuitenkin hyviäkin juttuja. joita aion kyllä vastaisuudessakin ostaa. Liha-riistaseos vaikutti oikein lihaisalta. Lisäksi Oscarin perusjauheliha on niin halpaa, että sitä tulee varmasti ostettua tulevaisuudessakin, vaikka se vähän kuivaa ja kiinnikeisen oloista onkin. Broilerikin oli ihan ok, vaikkakin niin samettiseksi mössöksi jauhettua, että olisi voinut sisältää oikeastaan mitä vain, enkä olisi huomannut.

Tänään kävin sitten cittarireissullani tutussa ja turvallisessa Mustissa&Mirrissä tarkoituksena hakea Rauhalle Maukkaan lohta. Sitä ei valitettavasti ollut pötkönä saatavana, joten ostin kalamix-pötköjä, sekä broilerin sydäntä, sisäelinseosta ja kivipiiraa. Kassalla mainitsin lohipötköjen puutteesta ja myyjä kysyi kelpaisiko Maukkaan lohikuutioit. Totesin, että olen niin kiintynyt pötköihin, että kuutioita en osta. Kommenttini innoittamana myyjä tarjosi minulle Maukkaan pötköpassia. Kun ostaa kymmenen pötköä, saa kaksi ilmaiseksi. Tottahan toki minä otin pötköpassin ja sainkin saman tien passiini 6 leimaa. Aikaa kerätä leimat on aina 2 kk, joten hyvinhän siinä ajassa 10 pötköä Rauhalle syöttää. 



Nyt on sitten kalamixpötkö jääkaapissa sulamassa. Huomenna pääsee testiin.
Kuva (c) Maukas.info

2 kommenttia:

  1. Pöh, miks me ei olla saatu tuollasta pötköpassia! Tulee aina välillä haettua Maukkaan Intoa ja Kuntoa omille koirille.

    Ei kyllä kovin houkuttelevan näköistä ole tuo Oscarin lohi.. :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisesta Mustista&Mirristä tätä passia ei kuulma saakaan, mutta leimoja pitäisi saada kaikista. Kannattaa kysäistä myyjältä, jos yhtään enempi tulee näitä Maukas-pötköjä syötettyä. Tuossa kuitenkin periaatteessa jka 6. pötkö ilmainen :)

      Poista