keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Laiskottelua

Me otettiin viikonloppu Rauhan kanssa oikein rennosti Iisalmessa äitini luona. Kumpikaan ei opiskellut tai tehnyt mitään muitakaan koulu(tus)juttuja. Lenkkeiltiin metsässä ja jäällä ja käytiin mummolassa. Leewikin tuntuu tykkäävän Rauhasta jo paljon enemmän. Innostui jopa pari kertaa oikein kunnon painiotteluun Rauhan kanssa. 

Käytiin Iisalmessa myös ekaa kertaa koirapuistossa. Siellä oli 9 kk vanha pienehkö sekarotuinen tyttökoira, jonka kanssa Rauha vähän juoksi, mutta kamalasti eivät tytöt intoutuneet leikkimään. Eilen sitten käytiin koirapuistossa myös täällä Kuopiossa. Silloin siellä oli 6 kk vanha sekarotuinen poika, joka juoksi hurjana pallon kanssa ympäri puistoa. Rauha pinkoi perässä minkä jaloistaan pääsi. 

Maanantai aamuna herätessä Rauhan korvateippi oli kääntynyt jotenkin nurin ja veti korvaa pystyyn. Päätin luovuttaa tuon teippaamisen kanssa. Leikkasin siis teipin auki ja jätin korvat nyt noille sijoilleen. Tällä hetkellä molemmat roikkuu kyllä oikein nätisti, mutta kaiken varalta kävin hakemassa apteekista glyserolia, jos ne päättävät vielä nousta. Näillä plussakeleillä sitä uskaltaisi kokeilla, mutta en laita sitä, jos korvat eivät ihan oikeasti törähdä pystyyn. 

Pään vaivaa aiheuttaa myös tuo sulava lumi, tai oikeastaan se, mitä kaikkea sen alta löytyy. Lenkkeilystä on tullut sitä, että minä raahaan nenä maassa kulkevaa Rauhaa perässäni. Rauhan on vain ihan pakko saada haistaa kaikki lumen alta ilmestyvät paperilappuset ja hiekan muruset. Lisäksi kaikki vähänkin kivalta haiseva on napattava suuhun. Onneksi Rauha tottelee vielä ihan nätisti irti-käskyä, mutta ihanimmat herkut se yleensä nappaa heti takaisin suuhun, kun olen ehtinyt kehua sitä roskan pudottamisesta.

Sen ihmeellisempiä meille ei nyt tällä hetkellä kuulu. Minulla on aika kiireistä koulun kanssa, mutta tänään käymme taas näyttelytreeneissä. Nappasin Iisalmesta mukaan Leewin näyttelyhihnakin, niin saas nähdä onnistuuko paremmin kun on ihan oikeat varusteet! :D

Tiskausseuraa. 

2 kommenttia:

  1. Meillä sama homma hajujen ja roskien kanssa... On se niin ihana löytää keppejä, hanskoja, papereita ja kannella suussa, ellei jopa maistella jotain.. yf.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, taitaa olla aika yleistä näitten penikoiden kanssa. Rauhaakin pitää ihan tosissaan välillä hinata perässä, kun se pistää jarrut ihan kunnolla pohjaan kaiken "ihanan" kohdalla. Tänään se esimerksi löysi oksennuksen, ja se olisi ollut ihan erikoisherkkua.. :D

      Poista