lauantai 25. tammikuuta 2014

Iisalmessa

Tulimme eilen Rauhan kanssa junalla Iisalmeen. Junamatka meni tosi hienosti, mitä nyt vähän meenasi Rauhalle tylsää tulla, kun en ollut varannut mitään touhuttavaa mukaan. Rauha istuskeli käytävän puoleisella penkillä ja katseli muita matkustajia. Ihmiset silittelivät aika paljon Rauhaa ohikulkiessaan, ja Rauha oli asian kanssa ihan ok. Ei se näyttänyt nauttivan, mutta ei välittänytkään. Kyllä se yhden naisen kättä jopa nuolaisi, ja nainen oli oikein otettu. Sietää ollakin, kun Rauhalta saa noin suuren kunnianosoituksen. :D

Rauhan suhtautuminen vieraisiin on hyvin vaihtelevaa. En osaa vielä oikein tulkita, mitä Rauha oikein ajattelee milloinkin juttelemaan tulevista mummoista. Esimerkiksi eilen aamulenkillä Rauha alkoi hyppiä hurjana naapurin mummon ympärillä ja koetti kutsua tätä ikään kuin leikkimään. Haukahtikin pari kertaa. Joskus Rauha piiloutuu taakseni, kun joku tulee puhumaan, joskus se taas säntää suoraan vieraan jalkoihin. Olen yrittänyt keksiä yhteyksiä, mikä tekijä Rauhaa vieraissa ärsyttää ja mistä se tykkää, mutta en ole keksinyt. Sukupuolella ja iällä ei oikeastaan näytä olevan mitään väliä. Varmaan se on se pieni ruumiin kieli, mitä Rauha sitten lukee, ja tekee tulkintansa. En ole pakottanut Rauhaa tutustumaan kehenkään, vaan olemme hoitaneet tutustumiset ihan Rauhan ehdoilla.

Täällä Iisalmessa sitten. No, Leewi on Rauhalle kuin jumala. Rauha matkii kaiken mitä Leewi tekee ja seuraa Leewiä kaikkialle. Ekaa kertaa ulkoilutin näitä myös yhtä aikaa hihnoissa itsekseni. Oikeastaanha Rauha ei tarvitsisi edes tuota hihnaa, sillä se seuraa Leewiä kuin hai laivaa. Minusta se tuntuu kuitenkin niin hauskalta, kun on kaksi koiraa hihnassa, että olen pitänyt siksikin molempia hihnassa. Otin videotakin miedän yhteislenkistä, mutta ei se anna oikein todellista kuvaa, sillä kirkonkellot alkoivat juuri soimaan ja Rauha oli siksi vähän varuillaan. Oikeasti se on muuten lähes kokoajan ihan Leewissä kiinni. 


Käytiin myös jäällä. Tässä muutama otos sieltä.



 Tuo möykky on mun koirat. 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti