sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Auran kanssa

Käytiin tänään taas Janin isän luona tapaamassa Aura-spanielia. Aura on siis 4-vuotias enkkusprinkku-cockeri-mix, joka on osoittautunut hyväksi leikkikaveriksi Rauhalle pitkän pinnansa ja iloisen luonteensa vuoksi. Pienen alkukankeuden jälkeen tytöt saivatkin hurjan pöhinän pystyyn, ja mikä parasta, kun Janin isä asuu maalla, saivat koirat huoletta juosta pihassa vapaana. 


Meillä kun ei vielä ole rokotuksia, on ollut vähän vaikea tutustua koiriin. Joitain koiria ollaan käyty nuuskuttelemassa hihnassa lenkillä, mutta ei siinä oikein mitään kivaa ole, kun ei pääse vapaana temmeltämään. Onneksi on sentään muutamia koiraystäviä, joiden kanssa on mahdollisuus päästä melskaamaan. Sitten kun rokotukset on kunnossa, alamme varmaan käymään välillä koirapuistoissa. 



Rauhan salainen ase: Köllähdä selällesi, jos tilanne käy tukalaksi!


 Kaunis Aura.

Ja töhö Rauha.

Tällä kertaa, kun olimme valoisalla liikkeellä, näimme myös heppoja. Rauhaa ne ei kyllä pätkän vertaa kiinnostaneet. Olen aika varma, ettei se Rauha edes tajunnut niiden olemassa oloa, sillä hepat olivat niin suuria ja seisoivat paikallaan. Vaikka vein Rauhan ihan aitauksen viereen, niin ei Rauha edes katsonut heppoihin päin.

Hepat myös hönkivät minun kameran linssin niin huuruun, että valokuvaaminen loppui siihen. 

2 kommenttia:

  1. Voi kun Rauha on vielä niin pienen näköinen! Tai siis pienihän se onkin, tuohon miun körilääseen verrattuna varsinkin. :D Mukavat koirakaverit ovat kyllä osoittautuneet kultaakin kalliimmaksi! Hyvä, että Rauhallekin on löytynyt kiva koira jonka kanssa temmeltää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienihän se vielä on. :) Onhan tää yli kuukauden Lennua nuorempikin. Painoa kuitenkin jo seittemisen kiloa! :D

      Poista